keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kohti Kupliita

Oon ollut reipas ja saanut yhden Kupliin puvun pientä peruukin stailausta vaille jo valmiiks! En varmaan koskaan oo ollut näin ajoissa minkään puvun kanssa. Toinenkin puku eli Sorceress on käynyt melkein kaikki muutokset jo läpi. Nyt päästäänkin siihen isoimpaan juttuun eli proppiin. Iiks, en oo tehnyt proppeja piiitkään aikaan.

Mutta siis niin, tarkoitus oli kirjoitella niistä jutuista, joita oon jo tehnyt. Sako on siis pientä peruukin muokkausta vaille valmis. Kengät Sakolle löytyy, sillä tammikuussa Hajimeen ostetut maiharit on just sopivat myös Sakolle. Sakon pukuhan on tosi yksinketainen, kuten koulupuvut yleensäkin.

Upotte!n vaihto-oppilas tytyt Galil ja Sako.

Aikaisemmista itse tekemistäni koulupuvuista tuo kuitenkin poikkeaa aika paljonkin. Yleensä mun hameen mitta on suunilleen yhtä iso kuin hiukan paksummalla vyöllä, mutta tällä kertaa tuo alkaa jo vyötäröltä ja loppuu niin, että polvet vielä näkyy. Tuntuu kyllä niin siveelliseltä.

Eihän tuo kai edelleenkään oikeasti pitkä ole.

 Hameen mitan lisäks suurin osa aikaisemmista koulupuvuistani on ollut joko jakullisia tai semmosia, missä on cardigan ja jomman kumman noista alla kauluspaita. Sakolla, niinkuin muillakin Upotte! tytyillä on semmonen perinteinen seilorikauluksinen koulupuvun paita. Täytyy kyllä sanoa, että en yhtään tykkää seilorikauluksen tekemisestä. Ihan nätisti sain sen kuitenkin menemään, mutta kyllä sen kiinnittäminen taas jonkin verran päänvaivaa aiheutti.


Vähän kaulusta ja tuon ihme lärpäkkeen kuvio.
 
 
Koko puku on tehty Lonetasta. Loneta on kiva, koska se on edullista, siinä on just tän tyyppisiin pukuihin sopiva pinta ja koska se on tuplaleveää eli kankaan leveys on 280cm, saan siitä suoraan yhdestä pituudesta itselleni vekkihameen täyssyvillä vekeillä.
 
 
Ei ollut vielä lärpäke kiinni, mutta you get the idea.
 
Erikoisin asia Sakon puvussa onkin nuo haltiankorvat. Tilasin Aradani Studiosilta lateksista tehdyt korvat, joíden hinta oli aika hurja postituksineen kaikkineen. Kun nuo kotiin tuli niin ymmärsin kuitenkin miksi. Korvat ei paina periaatteessa mitään, joten isompienkin korvien pysyminen halutussa asennossa varmasti onnistuu. Muutenkin on todella kivan näköiset. Nehän on siis käsintehty ja -maalattu. Korvissa on semmosia muotoja, että ne näyttää luonnollisilta ja istuu omaan korvaan hyvin. Otin taas kännykällä tietysti kuvan, kun ne sain, mutta ei siinä valitettavasti näkynyt ne kaikki hienot muodot.
 
 
 
Piilolinssit ja peruukki Sakoon löytyi myös jo kotoa. Nyt on siis enää hiukan peruukin otsatukan ohennusta jäljellä ja tuo yksi kihara pitäisi toiselle puolelle eteen tehdä. Niin että nyt sitten vaan Sorceressin staffin kimppuun!
 
- Lilian

 
 



2 kommenttia:

  1. Jäikö sulla noi korvat tulliin? Meinaan itse tilasin tässä tuolta Aradani Studiosilta korvat ja ne nyt sit jäi tulliin. En tiedä mitä ihmettä pistän niiden tavarakoodiksi joten utelen onko kellään siitä kokemuksia D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi ne. Muistaakseni laitoin jonkun naamiaisasut tms. tyyppisen kohdan siihen. Yleensä laitan sen saman kaikkiin cossijuttuihin.

      Poista