Cosplay, ulkonäkö ja itsevarmuus: miksi minä kirjoitan tästä vasta nyt?

Cosplayblogeissa on kirjoiteltu cosplayn vaikutuksista siihen, mitä ihmiset ajattelevat ulkonäöstään ja osa on siinä samalla puhunut myös itsevarmuudesta. Itsellänikin cosplay on vaikuttanut ulkonäköön, mutta vielä enemmän se on vaikuttanut itsevarmuuteen, jolla omassa tapauksessa on vain vähän yhteyttä siihen, miltä näytän. Halusinkin omalla kirjoituksellani muistuttaa, että itsevarmuus voi olla paljon muutakin kuin sitä, että näyttää itsensä ja muiden mielestä hyvältä. Tässä kirjoituksessa käyn läpi sekä omia kokemuksiani ulkonäön kanssa että niitä muita asioita, jotka ovat omaan itsevarmuuteeni vaikuttaneet.

Aloittaessani cosplayn olin vartaloltani aika lähellä sitä, mitä pidetään yleisesti hyvänä. Vyötäröni oli selvästi pienempi kuin rinnan- ja lantionympärykseni eikä ylimääräistä kovinkaan paljon ollut. En silti moneen vuoteen ollut tyytyväinen omaan ulkonäkööni ja erityisesti vartalooni. Jossain vaiheessa kävin vaarallisillakin alueilla syömisen kanssa, kun olin rajoittanut saa syödä- ruoka-aineet vain muutamaan ja mm. kylkiluuni näkyivät todella selvästi myös selän puolelta. Silti katsoessani peiliin näin läskiä siellä, missä sitä ei ollut. Oikeasti syy siihen, miksi en ollut tyytyväinen löytyi kuitenkin ihan muualta ja sen ymmärtääkseen täytyy palata ajassa taaksepäin. Lyhyesti siis: ala-asteella olin kiusattu ns. ''r-vikani'' takia, yläasteen kahdeksannella luokalla yksi parhaista kavereistani yhtenä päivänä ilmoitti, että meillä ei ole enää mitään yhteistä ja käänsi koko luokan minua vastaan ja lukiossa suurin osa ei halunnut olla kanssani missään tekemisissä. Oli minulla kaikkina noina aikoina myös ihania ihmisiä ympärilläni ja olen heille erittäin kiitollinen siitä, mutta suurimman osan ajasta tunsin oloni ulkopuoliseksi ja turhaksi. Minulla oli kamalasti sanottavaa, mutta vain harva suostui kuuntelemaan.

Hypätään takaisin siihen, kun olen aloittanut cosplayn. Samoihin aikoihin olin aloittanut ensimmäisen seurustelusuhteeni ja aloin pikkuhiljaa löytää naiseuteni. Ihmiset ympärilläni heräsivät siihen, että näytin hyvältä. Aloin saamaan Facebookissa kaveripyyntöjä lukion pojilta, joita vastaan olin kävellyt kaupungilla ja jotka lukiossa eivät olleet koskaan edes puhuneet minulle. Kaikesta saamastani huomiosta huolimatta olin todella epäitsevarma, sillä vieläkään ketään ei tuntunut kiinnostavan mielipiteeni vaan ihmiset näkivät vain nätin ulkokuoren.

Jossain vaiheessa aloin saamaan kavereita conien kautta. Olin suhteessa, jossa yhdessäolo oli todella tiivistä ja toisen osapuolen sosiaalinen persoona oli paljon näkyvämpi ja siten helpommin lähestyttävä. Tunsin, että uudet conien kautta tulleet kaverini olivat seurustelukumppanini räiskyvän sosiaalisuuden ansiota ja minun kaveruuteni tavallaan tuli hänen mukanaan. En näihin aikoihin ollut enää niin epäitsevarma, mutta kaukana kuitenkin itsevarmasta.

Oikea muutos tapahtuikin vasta, kun suhteemme tuli loppuun. Conien kautta tulleet kaverini pysyivät. En ollutkaan pelkkä kylkiäinen vaan he olivatkin pitäneet myös MINUSTA. MINÄ olinkin kiinnostava ja kiva. Jo tämä tieto sai minussa aikaan muutoksen ja aloin olemaan rohkeampi ottaessani ihmisiin kontaktia. Opettelen edelleen, mutta sain uusia kavereita ja syvensin kaveruussuhteitani.

Tällä hetkellä pidän itseäni kauniina siinä samassa vartalossa, joka aikaisemmin ei kelvannut. Minulla on enemmän kavereita ja ystäviä kuin koskaan, olen suhteessa, jossa toinen osapuoli rohkaisee minua osallistumaan niissäkin sosiaalisissa tilanteissa, jotka ovat minulle vaikeita. En enää tunne, että minun pitää koko ajan olla niin laittautunut kuin mahdollista, jotta olen jollain tapaa arvokas. Minä olen arvokas siitä huolimatta minkä näköinen olen, sillä minussa on muutakin kuin ulkonäköni. Sen cosplay ja sen kautta tavatut ystävät ovat minulle suurena osana opettaneet. Minulle tämä on itsevarmuutta, ei pelkästään se, että näytän hyvältä.


-Lilian

Ps. jännittää ihan kamalasti julkaista tämä ><