maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tampere Kupli

Ja niin kuplin minäkin! Eli Tampere Kupliissa tuli siis käytyä menneenä viikonloppuna. Kokeilin taas jotain uutta ja kisasin tällä kertaa. Olihan se ihan jännää kokeilla Kupliin kisaa myös kisaajan näkökulmasta. Ja kyllähän taas huomasi, että vähän on tullut lähiaikoina kisattua. Etukäteen ei jännittänyt ollenkaan ja tuomarointi meni kivasti. Ennen lavalle menoa oli pientä jännitystä ilmassa. Olin ilmoittautunut kisaan ryhmässä ja lavaosuus oli suunniteltu omaan musiikkiin pienen esityksen kera, mutta asioita tapahtui ja ryhmäni ei päässytkään kisaan saakka. Joten kisasin yksin. Sain tietää kisaavani yksin muutamaa tuntia ennen itse kisaa ja tuo aika kului aika tehokkaasti kisaa varten kuvattavana käydessä, pukua laittaessa ja tuomaroinnissa, joten en ihan kamalasti kerinnyt miettimään mitä oikeasti tekisin lavalla. Hiukan poseerauksia sitten mietittiin kavereiden kanssa, mutta kyllä lavalle mennessä oli hiukan hukassa oleva olo, kun ei ole enää tottunut, että poseerausten pitäisi tulla nopeasti vaan olisin vain halunnut jäädä asettelemaan asioita oikein ja ajan kanssa. Kysymyksiin sentään sain vastattua mielestäni ihan kivasti. Kun finalisteja kerrottiin jännitti kyllä hiukan, sillä oma tavoitteeni oli nimenomaan finaaliin pääsy. Tosi asiahan on, että äänestyksissä yleensä voittaa tunnetut hahmot tai maskottipuvut, joten voittoa äänestyksessä en lähtenyt tavoittelemaan, paikkaa vaan. Ja siksi olinkin tosi iloinen, kun pääsin tavoitteeseeni ja paikka äänestyksessä tuli. Finaaliin pääsystäkin jo palkittiin ja sain kaksi leffalippua ja kivan mitalin!

Babys first price :3 Tai siis, sain ekaa kertaa jonkun tommosen.
 
 
Äänestykseen tosiaan pääsin ja äänestää voi linkistä ---> http://aamulehti.polldaddy.com/s/cosplay-2014 sieltä vaan valkkaa lempparin, täyttää oman nimen ja muut pyydetyt tiedot alas ja voila! Ilmeisesti äänestäjien kesken arvotaan jotain, joten kyllä kannattaa äänestää. Tuo äänestykseen laitettu kuva on sinäänsä vähän hassu, että ymmärrän, että sitä käytettiin, koska ainut kokokuva, mutta omaan silmään ilmeeni näyttää vähän siltä kuin haistaisin jotain pahaa. Anikin sivuilta löytyi kuitenkin muita kivoja Santun kisaa varten kuvaamia kuvia, joten tässäpä niistä oma lempparini.
 
Kuvaajana siis Santtu Pajukanta
 
 
Kisan jälkeen käytiin syömässä, jonka jälkeen kuvattiin hetki. Halusin kuvata ulkona, sillä Finlaysonin alueen tiiliseinät kävi kivasti taustoiksi Sorceressille, mutta ulkona oli aikas vilpoista, joten kauaa siellä ei kyllä viihtynyt. Kuvat näytti kivoilta ainakin kameran näytöllä, joten nyt vaan innokkaasti odottelen niitä!
 
Tässäpä vielä tämmöinen kuva staffin tekovaiheista. Suurenee klikkaamalla.
Voin kertoa tän tekemisestä enemmän, jos joku siitä kysyy, muuten jääköön tän kuvan varaan. 
 
 
Sunnuntaina käytiin myös pienellä porukalla katsomassa Niagarassa Studio Ghiblin Tuuli nousee, joka oli tosi ihana elokuva. Tykkäsin todella paljon erityisesti joistain erikoisemmista ratkaisuista äänien käytössä ja myös visuaalisella puolella oli tehty jänniä ja hienoja ratkaisuja. Kyllä tuon ehdottomasti uudestaan katsoisi.
 
 
Sunnuntaina olikin sitten Upotte! ryhmän vuoro ja Sakosta onkin jonkun verran täällä tullut kirjoiteltua. Puku oli kiva päällä ja korvat oli tosi kivat ja helpot pistää. Olin aikaisemmin kuullut, että tuommoset pidemmät korvat voi olla vaikea kiinnittää niin, että ne pysyy oikeassa asennossa, mutta nuo pysyi kyllä oikein hyvin! Johtui varmaan osittain siitä, että ne eivät paina oikeastaan paljon mitään, joten paljoa liimaakaan ei tarvittu. Ihanat korvat oli. Sakoa ja muita Upotte! tytyjä kuvattiinkin sitten pidemmän aikaa. Ideoita oli ihan kivasti mistä saa aika suurelta osalta kiittää kyseisten hahmojen mielenkiintoisia luonteita ja suhteita. Ja sain ainakin koittaa mielenkiintoisia ilmeitä ja juttuja. Nyt en oo kyllä yhtään varma, kumpia kuvia odotan enemmän, Sorceressin, joka pukuna on hienompi, vai Sakon, jolla saatiin niin jänniä poseerauksia ja muita että huhhuh.
 
Sako virnuilee, kun muut luulee sen ottavan selfietä, mutta totuus on (myös) jotain muuta. 
 
 
Kaiken kaikkiaan Kuplii oli taas oikein kiva. Kauhea cosplayinto jäi taas päälle ja kävinkin ostamassa tänään isoimmat kangasostokset, joita oon ikinä tehnyt. Nyt vaan Cosvisionin cossien kimppuun!
 
-Lilian

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti