torstai 31. tammikuuta 2013

2 vuotta ja 50 lukijaa!

No nyt on ne 50 lukijaa täynnä, joten on aika luvatun Give awayn! Tuosta kirjoitellessani veikkailin 50 lukijan tulevan täyteen blogini kaksi vuotis syntymäpäivien aikoihin. Tänään huomasin 50 lukijan maagisen luvun olevan täynnä ja tarkistaessani ensimmäisen postaukseni päivämäärän, meinasin naurahtaa ääneen. Tasan kaksi vuotta sitten ensimmäinen postaus ilmestyi Lily of Lilianissa, joten veikkaukseni ei olisi voinut osua oikeampaan. Ensimmäinen postaukseni käsitteli muuten cossien uusiokäyttöä, käykääpä lukemassa. Hyvin epätyypillinen ensimmäinen blogiteksti sanoisin. Samalla tajusin myös, että en koskaan kirjoittanut minkäänlaista esittelytekstiä itsestäni. Olisikohan nyt semmoisen aika näin kaksi  vuota myöhässä, vai antaisinko vain olla? Hmm..

Jos joku muuten ihmettelee, miksi en ole päivittänyt cossien suhteen, se johtuu ihan siitä, että oon tehnyt kaikkea muuta kun niitä . Siilit kertokoon mitä se muu on ollut :3

 Pelannut,

 nukkunut 

ja nähnyt kavereita. 

Oikeesti myös lukenut, mutta en tässä pikaisesti ruokatunnilla löytänyt siihen sopivaa siilikuvaa.

Mutta niin se Give away! Päätin pitää tälläisen jo aikoja sitten kunhan saavutan sopivan määrän lukijoita. Ajatus osallistumisestakin on ollut selvä jo jonkun aikaa.Tässä siis säännöt:
1. Sinun tulee olla julkinen lukija blogissani
2. Kommentoi tähän postaukseen mistä haluaisit minun kirjoittavan blogissani. Enemmän tai ylipäätänsä ollenkaan. Tutoriaalit, sceneen liittyvät asiat, WIP-päivitykset, kaikki on mahdollisia, joten kommenttia vaan tulemaan. 
3. Valitsen kommenteista kolme, joista yksi saa peruukin, yksi piilolinssit ja yksi tekoripset.
4. Kommentoi ennen 7.2 
(ennen 7.2 tulleet uudet julkiset lukijatkin voivat osallistua kommentoimalla)

Ihan täysin totta muuten ei tuokaan ole, että en olisi cosseja työstänyt. Tarkoitushan oli tehdä Mu-12 ensin ja sitten aloittaa Irisviel mikäli kerkiän. Mu-12 ei vaan kuitenkaan jotenkaan inspannut, joten inspiraatiota aikani odoteltuani ja sen edelleen ollessa kateissa aloitin Irisvielin kimpussa. Hattu, peruukki ja takin kaavat ja vuori onkin jo valmiita. Peruukkiin lisäkuidun ompelemisesta onkin tulossa tutoriaalia jossain vaiheessa, joten silmät tarkkana jos semmoinen kiinnostaa. 

-Lilian

12 kommenttia:

  1. Edelleen onnittelen! :D Mahti saavutus tuo 50 lukijaa!
    Ja mitä itse toivon blogiltasi... Tutoriaalit on aina aivan loistavia, sillä niistä oppii kaikenlaista jännää. Lisäksi ylipäätään pukupäikät on ihan kivaa luettavaa, ja ne ihanat listat! <3 Niitä vaan lissää!
    Ja jos nyt arpaonni osuu kohdalleni, niin saanen nirsoilla, josko sen peruukin saisin, sillä piilarit eivät silmilleni sovellu, ja kun en crossplayta harrasta niin lienevät tekoripset itselleni hiukan turhat? ^^'
    Mutta onnittelut vielä kertaalleen, blogisi on yksi lemppareitan,i joten olet 50 lukijaasi ansainnut! :)

    VastaaPoista
  2. Olen saanut sellaisen kuvan, että olet todella hyvä tekemään pukuja - ainakin ne näyttävät aina niin hyviltä! Jonkinlainen tutoriaali aiheeseen liittyen olisi mahtava lukea tai jonkinlainen "päiväkirja" jonkun puvun tekemisestä. Kankaiden valitseminen, ompeleminen, mittaaminen ja kaikki ja kuvia välivaiheista. Itse tykkäisin kamalasti *--*
    ps. sun cosplayblogi on yksi parhaimmista! Paljon tekstiä ja ihania kuvia, silloin kun tämän löysin niin parikin tuntia tässä kului selatessa :'D

    VastaaPoista
  3. mitä itse toivoisin... hmm..
    Tutoriaaleja ois kiva lukea ja WIP-päivitykset on aina kiinnostavaa luettavaa. Muutenki jos kuvia puvun tekemisestä jne. :3
    Onnittelut vielä 50 lukijasta! :D

    VastaaPoista
  4. Voi ei kun on ihania siilejä ;;__;;
    Näin alkuun, onnittelut 2-vuodesta täällä blogisfäärissä ja onnittelut 50 lukijasta! :3

    Mitä itse haluaisin nähdä täällä?
    Itse pidän siitä, kun voin nähdä pinon kangasta muuttuvan upeiksi asuiksi, joten WIP-päivitykset ovat aina suuri ilo silmälle ja plussaahan on, että siinä samalla saattaa oppia/älytä jotain uutta! Ihmisillä kun on niin eri tavat tehdä eri asioita ja ei kaikkea tule aina edes miettineeksi :D
    Lisäksi haluaisin lukea linsseistä arvosteluja, kun itse en ole kuitenkaan vielä niin monia linssejä käyttänyt, joten olisi mukavaa kuulla kokemuksista jne! :)
    Sceneäkin koskevat asiat ja ihmisten eri mielipiteet ovat aina mukavaa luettavaa :3

    VastaaPoista
  5. Onnea ihan älyttömästi kahdesta vuodesta ja viidestäkymmenestä lukijasta! Itse olen blogia jo jonkin aikaa seuraillut ja pidän siitä älyttömästi, vaikka en suutani olekaan saanut auki.

    Toivoisin todellakin lisää tutoriaali ja WIP-päivityksiä, sillä pidän tolkuttomasti siitä kun saa katsella miten mahtavat cossaajat pukunsa tekevät. Lisäksi siun omat ajatukset skenestä ja sen ilmiöistä olisi hyviä ja kiinnostavia postauksen aiheita.

    VastaaPoista
  6. Hmm... minusta olisi hauskaa lukea ehdottomasti juuri noita wip päivityksiä, mutta myös ehkä jopa jonkinlaisia peruukki arvosteluista ( eli lähinnä hinta laatu suhde + myyjän valikoima jne.) Kun noita peruukki arvosteluita ei hirveästi oikein missään ole tainnut olla.
    Onnea myös 50 lukijasta!

    VastaaPoista
  7. Yay! Siilejä!

    Kerro siitä, miten olet omaa tukkaasi cosseissa käyttänyt. Koska sinä nähtävästi osaat tehdä oma-tukka-cossit hyvin ja teet sitä kai keskivertoa enemmänkin. Hyviä ja huonoja puolia, miten, millä, mikä on vaikeaa, mikä on helppoa ja sen semmoista.

    VastaaPoista
  8. Martin Freem- eiku siis. Niin no olisi kiva nähdä miten kaavoitat pukujasi, se kun tuntuu jotenkin pysyvän aina salassa cosplay-harrastajien WIP-päivityksistä. Teet aina niin hyvälaatuisia pukuja että väkisinkin jää miettimään miten oikein kaavoitat ne. Onnea 2-vuotiaasta blogista! C:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan tätä, kaavoittamisesta voisi olla kiva kuulla enemmän! :D

      Poista
  9. Siilien yli-ihanuus, pyörin vain tuolillani autuaana ;____; Mutta! Olisi hauska nähdä jotain derp-otoksia photoshooteista, tai tosiaan kaavoitusasiaa. Ja WIP-päivitykset ovat cosplayblogien paras puoli, eli niitä kans! Ja koska siistejä asuja teet, niin jos on jotain erityisniksejä (tai miksei ihan perusniksejä, niitäkään ei kaikki tiedä) niin paljasta niitä meille! Jos ne eivät ole salaisuus, tietenkin. :3

    VastaaPoista
  10. Ihan mitä vaan ihanalta Ilseltä! Kaikkia sun blogitekstejä on kiva lukea, kirjoitat mielestäni kivasti :3

    VastaaPoista
  11. Olen aika uusi lukija blogissasi joten en sen kummemmin tiedä mitä olet kirjoitellut (löysin blogisi jonkun toisen lukulistasta ja alkufiilis oli hyvä, joten liityin lukijaksi).
    Itse blogeissa tykkään lukea ennen kaikkea skenepohdintoja, jonkun verran tutoriaaleja sekä tietty nähdä niitä ihmisten hienoja kuvia puvuistaan ja muuten kuulla mitä heidän cosplay rintamalleen kuuluu :)

    Ja sitten se nakki. Sain 11. kysymyksen haasteen kaveriltani ja koska aina ahdistun ajatuksesta tägätä kavereita, päätin, että tällä kertaa haastan mukaan randomilla 11 viimeksi päivitettyä cosplayblogia lukulistaltani. Pahoittelen!
    Ohjeet ja kysymykseni löydät tästä:
    http://nezunbensis.blogspot.fi/2013/02/haastettu.html

    VastaaPoista