Katse taaksepäin eli kulunut vuosi 2012

Vuosi alkaa taas olemaan ohi ja oon tosi hämmentynyt. Mihin tämä kaikki aika oikein meni? En ollut ajatellut välttämättä kirjoittavani tämän tyyppistä postausta, mutta tänään ollessani kaupungilla Ida sellaista toivoi, joten tässä se tulee. Tulee varmaan pitkähkö postaus, vaikka päätin jakaa tämän kahteen osaan. Ensin siis juttua tästä vuodesta; mitä tein, missä kävin, mitä opin. Ehkä vähän muutakin jos mieleen tulee. Koitan edetä jonkinlaisessa kronologisessa järjestyksessa. Näin omat ajatukset pysynee parhaiten kasassa ja muistan mainita mahdollisimman kattavasti kaiken sen, mitä halusinkin.

Viime vuoden lopulla kirjoitin vuodesta 2012 omia suunnitelmiani ja ajatuksiani, sekä tein muutaman lupauksenkin. Suunnitelmista pysyi vain yksi eli Irisviel. Lupaukseni olen mielestäni toteuttanut hyvin ja ehkä uskaltaudun ensi postauksessa omasta onnistumisestani rohkaistuneena tekemään taas muutaman uuden.

Tämä vuosi alkoi Desucon Frostbitella, joka itselleni tarkoitti paljon uusia asioita. Olin jonkin ihmeen kautta päässyt cosplaytuomariksi Hall Cosplayn tuomarisarjaan, mikä tarkoitti itselleni suurta muutosta. Aikaisemmin olin ollut itse paljon siellä toisella puolella tuomarien pöytää ja tuomarina oleminen olikin hurjan opettavaa myös omien mahdollisten tulevien kisapukujen kannalta. Opin näkemään yksinkertaisten pukujen kauneuden ja näin, miten voisin itsekin tulevaisuudessa parantaa omia pukujani. Tuomaroinnin jälkeen pukuni ovat olleet huomattavasti siistimpiä ja huolitellumpia. Olen jo heti pukua tehdessä leikannut kaikki langat pois ja ommellut kaksinkertaiset ompeleet sinne, mihin ne ovat olleet tarpeellisia puvun kestävyyden kannalta. Frostbiten pukunani oli ihana Irisviel von Einzbern ja nimenomaan se mekko. En pidä edelleenkään kenkien tekemisestä, joten tällä puvulla vältin Irin kenkien tekemisen. Plus tuo mekko on ihan oikeasti tosi kaunis. Tuomaroinnin ja oman cosplayn lisäksi olin infovänkärinä. Tähän mennessä tuommoisista ns. perusvänkärin hommista infovänkärinä oli ehdottomasti kivointa olla. Sai olla tekemisissä niin monien ihmisten kanssa ja katsella kun con pyöri ympärillä.

Ihana Iri. Kuva muutama viikko sitten pidetystä shootista.

Tampere Kuplii oli seuraavana vuorossa. Kuplii ei itselleni yleensä tarjoa kovinkaan paljon, sillä en oikein koskaan ole ollut hengailutyyppiä. Kavereita tosin nään aina mielelläni ja olikin ihanaa majoittaa yksi ystävä. Kupliiseen tein ensimmäisen koulupukuni. Tai tein ja tein, kauluspaita ja sukat löytyi kotoa valmiina, neuletakin pienensin kaupasta ostamastani ja maalasin napit, vekkihameen ja rusetin tein ja kenkiä muokkasin ja maalasin. Tavallaan tämäkin kaikessa yksinkertaisuudessaan oli opettavaa, sillä en koskaan ollut tehnyt tämän tyyppisiä pukuja. Tampere Kupliiseen kunnostin muuten myös Noel Vermillionin, joka kaipasi kenkiä lukuunottamatta vain pientä hienosäätöä. Kengät menivät kokonaan uudestaan. Ennen Kupliita kävin muuten vappuna ensimmäisessä cosplaymiitissäni. Aloin tuossa vaiheessa olemaan jo ihan oikeasti kyllästynyt siihen, että minusta tuntui, että en tunne ihmisiä coneissa kuin muutaman. Ihan hirveästi uusia tuttuja ei sieltäkään jäänyt, mutta tavallaan se auttoi suhtautumaan uusiin ihmisiin rennommin ja erityisesti olemaan rennompi uusien ihmisten kanssa.

Kuro Matsumina Tampere Kupliissa.

Kupliin jälkeen vuorossa olikin jo taas Desucon. Desuconissa en yhtäkkiä ollutkaan missään vänkärin hommissa tai kisaamassa. Sen sijaan yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni ja se henkilö jonka kanssa tavallaan oman animen katsomiseni aloitin, lähti ensimmäistä kertaa mukaan coniin ihan noin niinkuin kunnolla. Kokemus oli ilmeisesti positiivinen, koska heti tuli kyselyä koska seuraava con on. Itselläkin tekemistä riitti sekä seuran, että mahtavan ohjelmatarjonnan takia. En ollut aikaisemmin kerinnyt käymään työvuoroiltani niin  monessa ohjelmassa kuin olisin ehkä halunnut joten nyt tuli ehkä otettua vähän niitä menetettyjä tunteja takaisin. Desuun tein muuten myös ensimmäistä kertaa kaksi ihan uutta pukua, kummallekin päivälle eri puvun. Ririchiyo olikin aloitettu jo hyvissä ajoin, joten sen valmistuessa mietin, että kerta aikaa on niin miksipä ei. Holo kasaantuikin sitten muutamana conia edeltävänä päivänä. Ririchiyo ja Holo olivat keskenään hirveän erilaisia pukuja tehdä. Ririchiyoa työstin pitkään aikaa ja niin tarkkaan, mietin jokaisen yksityiskohdan ja joitain osia tein monesti ennen kuin olin tyytyväinen. Holo taas, no meni enemmän silleen, jos tämä nyt ehkä valmistuisi niin olis kiva. Ehkä koska en ollut Holoa suunnittellut Desuun osasin suhtautua sen valmistumiseen huolettomammin ja tosiaan mietin, että jos valmistuu niin kiva, jos ei niin sitten seuraavaan coniin. Holonkin kanssa toki koitin tehdä siistiä työtä, mutta koko puku oli oikeastaan vaan yhtä suurta kokeilemista. Suurin yllätys tulikin sunnuntaiaamuna kun vedin puvun kokonaisuutena ensi kertaa päälle ja huomasin hännän nostavan mekon takaosaa ylöspäin. Ja helma oli jo valmiiksi hyvin lyhyt -.- Sitä sitten nyin alaspäin edes ihan jonkinlaisella menestyksellä pitkin sunnuntaita. 

Ririchiyo Shirakiin lauantaina.

Holo sunnuntaina.

Animecon oli itselleni uusien alkujen con. Desuconin ja Animeconin välillä elämässäni tapahtui hurjan paljon ja Animeconiin suunnitelluista cosseista toinen jäi tekemättä. Nekoconissa olin käynyt vuonna 2011, joten Kuopio ja Musiikkikeskus olivat jo hiukan tuttuja. Sain parhaan majoittajan ja välillä tuntui siltä, että koko conin voisi jättää väliin ja vaan olla kavereiden ja ystävien kesken grillaten, saunoen ja uiden. Ei sillä, että conissa ei olisi ollut kivaa, porukka vaan oli tosi jees ja noita ihania ihmisiä kun näkee aina vaan coneissa, jolloin kaikilla on kiire jonnekin. Ulkomaalais vahvistuksemme lauantai iltana oli myös aivan ihana piristys ihan älyttömän iloisen, pirteän, ulospäinsuuntautuneen ja positiivisen asenteensa kanssa omaan pikkuhiljaa väistyvään synkkyyteeni. Animecon olikin tavallaan itselleni lähinnä hengailucon cosplaymamman hommien lisäksi, mistä johtui ehkä se, että itse conina se ei cosplaymammailun lisäksi tarjonnut itselleni kovinkaan paljoa. Cosplaymammailu olikin sitten älyttömän ihanaa ja tunsin olevani ihan omassa elementissäni saadessani huolehtia muista. Lähiaikoina kun tämmösiä toisista huolehtimisen tunteita on ollut vaikka muille jakaa. Ehkä pariin kertaan päädyin itsekkin lavalla pyörähtämään kun osa kisaajista tarvitsi apua proppien asettelussa lavalle etukäteen. Ja sitä paitsi Rimppu yllytti! Animeconissa olin ensimmäistä kertaa mukana cosplayryhmässä. Ihanien housuttomien tyttöjen kanssa se vähäkin yhdessä vietetty aika oli vaan niin ihanaa, että lähdin heti suunnittelemaan uusia ryhmiä. 

Ihanat Tripla-Hn tytöt.

Animeconin jälkeen, mutta ennen Traconia kuvautin Holon ja Himarin, ensimmäistä kertaa ihan kunnolla ilman mitään conia tai muuta tapahtumaa syynä. Kuvaajaksi sain Animeconissa muutaman kuvan Himarista napanneen Esan, josta sitten joidenkin mutkien kautta Traconin jälkeen tulikin poikaystäväni. Niin se housuton cosplay vaikuttaa :D 

 Hyvä kuvaaja ja enemmän aikaa tekee ihmeitä.

Nämä vain yhdet niistä niin monesta hyvästä kuvasta.

Traconissa olin taas tuomarina ja uutena cosplayhin liittyvänä vänkärihommana cosplayagenttina. Kummastakin enemmän täällä, täällä ja täällä. Kummatkin olivat taas ihania hommia ja cosplayhommat coneissa tuntuu ehdottomasti eniten omilta. Traconiin valmistui taas kaksi uutta pukua, jotka tämän vuoden yleislinjaa noudatellen olivat aika yksinkertaisia, mutta joiden siisteyteen ja kestävyyteen kiinnitin erityisen paljon huomiota. Lauantaina ihana Chitanda ja sunnuntaina Sola-Ui, joka päätyi omaksi cossikseni lähinnä siksi, että kukaan muu ei halunnut Sola-Uita tehdä ja jonkun halusin sen tekevän. Traconissa majoitin taas ihania ihmisiä luokseni ja pääsin hiukan kurkistamaan jonkun toisen cosplayn tekemistä, coniin valmistautumista ja viime hetken tarkisteluja. Sola-Ui oli ensimmäinen lyhyt tukkainen cosplayni ja ennen kuin sain peruukin päähän ja hiukan kokeiltua olin todella epäileväinen sen sopimisesta minulle. Cosseina jo ihan luonteidensakin puolesta kummatkin olivat hyvin erilaisia sekä keskenään, että siitä millaisia hahmoja yleensä teen. Sola-Uina oli helpompi poseerata, sillä Sola-Uin hiukan koppava ilme tuntuu tulevan helposti. Chitanda taas oli vielä tuolloin vaikeampi ja haluaisinkin kuvauttaa Chitandaa paremmin nyt ympäröityäni itseni aktiivisesti ihanuudella. Hyouka antologia olisi myös ihan mahtava tehdä propiksi, jotain vaan niin erilaista siihen mihin olen tottunut. Traconissa olin myös ensimmäistä kertaa Desuconin pöydän takana mymässä Frostbiten lippuja ja esimerkiksi järjestin pöydän näyttämään siltä, miltä se sitten melkein koko viikonlopun näytti.

Chitanda Eru lauantaina.

Sola-Ui Nuada-Re Sophia-Ri sunnuntaina.

Traconin jälkeen kävin Yamaconissa, josta kuitenkin kerrottavaa jäi hirveän vähän. Suurimman osan ajastani vietin joko cosplayneuvonnassa (taas yksi cosplayvänkärijutska) tai Desuconin pöydän takana. Yamaconiin laitoin päälle Kuron, joten siltäkään osin ei oikein mitään uutta kerrottavaa ollut silloin eikä ole vieläkään. Oli kuitenkin jännä nähdä ihan uudenlainen konsepti conille ja uskon, että varsinkin vanhemmalle conväelle Yamacon on aika sopiva tapa conittaa keskustelupiireineen. 

Jossain tässä syksyn aikana taas jonkin ihmeen kautta päädyin Desuconin meidovastaavaksi. Vastaavuus ei oikeastaan ollut ollut sellainen asia, johon olin ajatellut ryhtyä, mutta kun mahdollisuutta edes väläytettiin innostuin ihan hirveästi ja rupesin miettimään kaikkia juttuja jo ennen kuin mikään oli varmaa. Kaikki meidoiluun liittyvä on ollut tähän saakka ihanaa, enkä näe miksi se ei vastaisuudessakin olisi. Meidoilusta enemmän omassa blogissa täällä ja Desuconin blogissa täällä ja täällä.

CosplayGaala toi taas mukanaan jotain ihan uutta ja sellaista tällä kertaa sellaista, mistä olin kyllä haaveillut, mutta mitä en uskonut ikinä uskaltavani. Ihmisten edessä puhuminen on minulle pelottavaa ja siksi ohjelmanpitäminen tuntuikin hyvältä vain asiana, josta haaveilla. Taas kun mahdollisuutta tarjottiin ja tällä kertaa siihen myös hiukan suostuteltiin, olin innokkaasti mukana. Aiheeksi alusta asti puhuttu cosplayn ihanuus oli toki aiheena ihan oikeasti ihana, mutta todella vaikea. Kaikkihan tietää miksi cosplay on ihanaa, eikös niin? Selvästikkään kuitenkaan ei, koska aina puhutaan vain cosplayn huonoista puolista ja halusin muistuttaa ihmisiä edes osasta niistä syistä miksi me tätä ihanaa asiaa harrastamme ja jaksamme jatkaa. CosplayGaalan cosplay suunnitelmat kaatuivat kun ohjelman kasaaminen veikin enemmän aikaa kuin olin luullut ja olin jo vakaasti päättänyt ottaa Chitandan mukaan. Ohjelman valmistuessa keskiviikkona ja lähdön ollessa perjantaina sain kuitenkin kuningasidean. Pienellä paidan sisäänotolla, kangasvärillä, peruukin lyhentämisellä ja letittämisellä ja kaappien penkomisella laitoin kasaan Karutan. Karuta tuntuu hahmona jollain tapaa hyvin omalta ja olin miettinyt nimenomaan tätä versiota jo Animeconin kakkospuvuksi. Nyt se sitten tuli tehtyä. Peruukki ihan siihen Karutan koulupukuunkin on kuitenkin jo tulossa ja samalla puvulla aion sitten tehdä myös Ririchiyon koulupukuversion, siihen kun löytyy jo peruukki. Karutassa vaikeinta oli hahmon ilmeettömyys ja päädyinkin tuomaan kuviin pientä hymyä välttyäkseni tylsän näköisiltä kuvilta.

Karuta Roromiyana CosplayGaalassa.

Loppuvuodesta otin vielä yhden valtavan projektin. Jos ohjelmanpitäminen cosplayn ihanuudesta oli vaikeaa, aiheutti joulukalenterin pitäminen ennen aikaisia harmaita. En yleensä kirjoita blogia jollei ole jotain oikeasti sanottavaa, joten oli vaikeaa totutella istumaan joka päivä koneen ääreen ja kirjoittamaan aiheesta joka on itselle niin tuttu, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Näyttää siltä, että ihmiset kuitenkin pitivät kalenteristani ja osasin kirjoittaa ajatuksiani niin, että muutkin löysivät sieltä niitä syitä, miksi cosplaysta itse pitävät niin paljon. Nyt kun kalenteri on jo kirjoitettu tuntuu hassulta kun ei enää joka päivä kirjoitakkaan blogiin jotain. Niin sitä vaan lyhyessä ajassa tottuu asioihin. 

Postauksessa on muuten  todella paljon linkkejä käsiteltävänä olevan puvun tai conin kattavampaan postaukseen aikaisemmin blogissa, kannattaa siis klikkailla.

Lyhyesti. Vuosi 2012 toi cosplayn harrastamiselleni enemmän uutta kuin mikään vuosi aikaisemmin. Kokeilin rohkeammin uutta. Tein enemmän pukuja ja vaikka puvut olivat yksinkertaisia olen jokaisesta niistä ylpeä. Palasin perusasioihin jotka aikanaan jätin välistä ja koen, että erityisesti ompelijana opin todella paljon. Opin antamaan itselleni luvan epäonnistua ja olla saamatta pukuja valmiiksi tiettyyn coniin. Koin cosplayn ihan uudella tapaa ja uudenlaisten, itseäni enemmän miellyttävien hahmovalintojen kautta löysin sen paljon peräänkuuluttamani cosplayn ihanuuden. Sain mahtavia uusia kavereita ja ystäviä ja pidin jokaisesta vanhasta kiinni. Suurin muutos tapahtui kuitenkin kesällä jossain syvemmällä, kun ymmärsin, että kukaan ei oikeastaan tunne oikeaa minua ja päätin päästää irti siitä kaikesta kontrollista mikä aikaisemmin oli ollut niin rajoittavaa. 

-Lilian