sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tracon: Joko se on ensi viikolla?

Huhhuh, niin se aika vaan liitää kun on kivaa! Päätin tuossa jo jokin aika sitten, että en teekkään Nisaa Traconiin, vaan otan rennosti ja teen vain Chitandan ja Sola-Uin. Kuvathan kaikista näistä löytyy viime tekstistä. Eli Tracon kuluu lauantaina Chitanda Eruna Hyoukasta ja sunnuntaina Sola-Ui Nuada-Re Sophia-Rinä Fate/Zerosta. Kummatkin puvut on tosi simppeleitä, joten niinkuin jo totesin, olen ottanut hyvin rennosti. Ehkä vähän turhankin rennosti, koska kummastakin puvusta on paidat tekemättä. Sola-Uilta puuttuu myös rusetti. Koska aikaa on ollut yllinkyllin, on hiukan hölmöä, että olen jättänyt nuo tänne päiville ennen conia, mutta on vaan ollut kaikkea muuta mukavaa :3


Joka tapauksessa, Chitandalle valmiina on siis hame jonka tein jo useampi viikko sitten, sekä sukat ja mahdollisesti kengät. Kengät mahdollisesti, koska en ole vielä päättänyt laitanko kengät jotka Chitandalla on käyttämässäni referenssikuvassa, vai kengät jotka usein sarjassa näkyvät. Mikäli aikaa mukavasti jää, niin sitten varmaan teen ne sarjassa näkyvät kengät. Referenssikuvan mukaiset kengät kun olisi jo valmiina Kuron jäljiltä. Peruukin Chitandalle laitoin kuntoon tänään. Olisi ollut ihana saada muitakin Hyoukan hahmoja mukaan. Erityisesti tietysti Oreki olisi ollut aika ihana :3 Ottakaa kuva Chitandasta siinä vaiheessa missä se on nyt.


 Taattua kännykkä laatua, mutta ainakin puku näkyy.

Sola-Ui on tavallaan enemmän kesken kuin Chitanda, sillä Sola-Ui tarvitsee tosiaan vielä paidan, rusetin sekä kengät. Sola-Uin paita on hyvin erikoinen, joten se aiheutti jonkun aikaa aika paljon päänvaivaa. Nyt on sen tekeminen kuitenkin jotenkin mietitty. Sitten vaan toivon, että siitä tulee onnistunut. Sola-Ui oli muuten toinen pukuni johon tein housut ja voin kertoa, että ei ollut ihan helppoa saada tehtyä hyvin istuvia housuja yksin :D Saatoin olla hiukan täynnä neulan jälkiä tökittyäni itseäni niitä sovittaessa ja kaventaessa. Sola-Uista saatte oi niin ihanan meikittömän peruukki kuvan! Peruukkiin olen kyllä hirveän tyytyväinen. Sille ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin harjata oikeaan asentoon ja hiukan lakata. 


Jos en nyt sitten ollutkaan kiireinen ennen Traconia niin ainakin Traconissa sitten. Lauantai kuluu suurimmaksi osaksi tuomaroidessa ja sunnuntaillekin löytyi jotain ihan uutta työtehtävää. Tapaamisiakin on Traconiin sovittu niin monen kanssa, että kohta joudutte pitämään itse huolen, että kerkiän teitä näkemään! Shootatakkin pitäisi jossain vaiheessa vähintäänkin Sola-Uina Fate-ryhmän kanssa. Kaikenlaista uutta on meneillään monella saralla, joten odotan innolla Traconia ja kaikkea mitä se tuo tullessaan. Nyt se Tracon vain pitäisi vielä tulla! 

-Lilian

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti