sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Coming: Iri


Viime blogi postauksessani koitin saada ihmisiä parilla vihjeellä (mielestäni oli aika helppoja, eikö sitten vaan kiinnostanut tällä kertaa?) arvuuttelemaan seuraavaa pukuani. Koska minkäänlaista palautetta ei tullut päätin sitten vaan kirjoittaa ihan perustekstin tulevasta puvustani. Otsikkohan sen jo kertoo, eli seuraava pukuni tulee olemaan Irisviel von Einzbern. Kaikki Irisvielin puvut kuumottelee aika pahasti mutta tällä kertaa päätin päästää itseni helpolla. Koska cosplayssa ikävin puoli omasta mielestäni on kenkien tekeminen lähden siis tekemään tätä:


Irisviel hahmona on kiinnostanut jo noin kaksi vuotta, siitä lähtien  kun ensimmäisen kerran Illyasvieliä tehdessäni rupesin lukemaan Fate/Zeroa.Tuolloin referenssikuvien vähyys kuitenkin tiputti Irin listalta. Aina välillä tuossa kahden vuoden aikana Irisviel on kuitenkin aina takaraivossa kolkutellut, jotkut saattaa esimerkiksi muistaa joskus kesällä tekemäni kyselyn irc-gallerian puolella jossa Irisvielin talvi/ulkopuku oli yksi vaihtoehdoista. Muutkin puvut toivottavasti saan joskus aikaan mutta nyt tosiaan mennään tällä. 

Referenssikuvia tosiaan löytyy nyt sarjan alettua jo paljon enemmän ja tähän pukuun löytyikin netistä oikein kätevä kuva jota on tullut paljon käytettyä hyväksi. Tähän mennessä olen muokannut peruukkia, ostanut kankaat ja saumanauhat ja koittanut etsiä sopivia punaisia piilolinssejä Tampereelta. Tampereen tarjonta tällä kertaa kuitenkin petti mut ja nyt kaipailisinkin teiltä, lukijat, vinkkejä mistä päin internetin ihmemaailmaa voisi luotettavasti tilata piilolinssejä. Vaikka puku ei vaadikkaan mitään tietynlaisia kenkiä, on jonkun verran pitänyt ajatusta pistää myös sopivien kenkien miettimiseen. Irisvielillähän tässä puvussa eivät kengä näy kertaakaan, mekko kun on niin pitkä. Itsellä kuitenkin esimerkiksi rappusia kävellessä yms. kengät tulevat varmasti hiukan vilahtamaan. Mietinnässä onkin nyt että laitanko kultaiset vai mustat korkokengät mekon alle. 

Ihana, ihana referenssikuvani.

 Jonkin verran päänvaivaa aiheutti Irisvielin mekon helman leveys. Jokaisessa kuvassa helma vaikuttaa olevan erilainen. Suurimmat erot taitaa löytyä animesta jossa helma välilä vaikutta kovinkin kapealta (Irisvielin istuessa tuolille kakkosjaksossa puhuessaan Saberin kanssa) ja seuraavasta kuvasta jossa helma on lähempänä laahuksellista hääpukua tai vastaavaa. Tässä kohtaa päätin mennä kultaista keskitietä jolloin lopullisesta helmasta toivottavasti tulee hyvännäköinen minun päälläni ja edes hiukan helpompi liikkua. 

Tällaista helmaa EI tulla näkemään.

Koska nyt sopivasti kirjottelen  aihetta sivuten niin haluan pari sanasta sanoa myös itseäni mietityttäneestä asiasta. Ainakin pariin kertaan muista lukeneeni netistä miespuolisten valitusta naishahmojen puuttumisesta sarjasta. Tämähän ei ole mitenkään erikoista mutta itse ihmettelen etten ole vielä törmännyt naisten mielipiteisiin sarjan monista miehistä. Omasta mielestäni sarja on kauniiden maisemien ja animoinnin lisäksi aikamoista silmäkarkkia myös hahmojen osalta. Jos mainitsen Archerin, Lancerin ja Kiritsugun niin siinä taitaa olla omat lempparini.

He has his own pet lion, how hot is that?


 Lilian

4 kommenttia:

  1. Olisin itse taas veikannut, mutta ei tullut yhtäkään hahmoa mieleen, ja ei ihmekkään, kun en ole tätä sarjaa yhtään seurannut, heha :'D
    Tämä tulee siis frostiin? :) Täytyy tulla sitten katsastamaan tämä livenä~

    VastaaPoista
  2. Frostiin juu :) Kyllä sekin piti mainita mutta pääsi unohtumaan kun tuli lopussa kiie, hups

    VastaaPoista
  3. Nyt nolottaa kun en vihjeistä tajunnut että tarkotit ihanaa Irisvieliä, voih. Mutta tätä bongailen sitten Frostbitessä kuvien toivossa.

    Itse en ole tilannut kuin tasan yhdet piilarit netistä, ja ne olivat osoitteesta pinkyparadise.net. Sieltä valkkaat mieleisesi. Itse ostin tuolta joskus punaiset, ja ne olivat Dolly+ Redit, ja näyttivät oikein hyviltä vaikkei väri ollut kirkkain mahdollinen.

    VastaaPoista
  4. Mietin pitkään millasia vihjeitä uskallan laittaa ilman että kuitenkaan liikaa paljastan. Kiva että joku oli kuitenkin miettinyt mikä voisi olla.

    suiggari: itse tosiaan ei ole kertaakaan tullut entistä tilattua kun aina on sopivat Suomesta löytynyt joten kaikki vinkit on tervetulleita. Oikeastaan en kovin kirkkaita haekkaan vaan ennemminkin semmosia viininpunaisia.

    VastaaPoista