maanantai 13. kesäkuuta 2011

Lähiaikoina olen elellyt hiljaiseloa cosplayn saralla joten blogaaminenkin on luonnollisesti jäänyt vähälle. Koska Helinäkeijun puku on helpohko, olen kerinnyt tänä vuonna jopa nauttimaan kesästä ja saamaan vähän väriä pintaan. Sitä paitsi mekko on ollut aika pitkälle tehtynä jo jonkin aikaa. Nyt olisikin sitten aika laittaa tännekin hiukan WIP kuvia mekosta vähän kirjoitella siitä mitä tähän mennessä on saatu aikaan.


 Tästä siis lähdettiin. Otin kaavoja viime vuoden Noel Vermillionin puvustani ja kuitenkin vaikka tuo puku on vuoden aikana käynyt löysäksi, jotenkin ihmeessä onnistuin tekemään kaavoista noin viisi senttiä liian pienet kummaltakin sivulta.
 Kokeiltiin kuinka paljon kuppimaisuutta mekon rintaan saa aikaan pelkillä laskoksilla. Oikealla puolella rintalaskos ja yksi muotolaskos, toisella rintalaskos ja kaksi muotolaksosta. Voi välittyä kuvasta aika huonosti mutta kyllä siinä ihan huomattava ero oli kun lisäsi laskoksia

 Siipien kaavat. Tähän mennessä oon saanut yläsiivet väännettyä rautalangasta. Alasiivet pitäisi vielä muotoilla ja keksiä miten saan nuo kaikki hyvin ja siististi kiinnitettyä.

 Kankaat leikattuna.

 Tämä vaihe mekossa oli vaikein. Kumpaankin etukappaleeseen piti tehdä samanlaiset muotolaskokset. Loppujen lopuksi rintalaskoksista luovuttiin koska ne olivat yksinkertaisesti turhat. Yhteen etukappaleeseen tuli kuusi muotolaskosta eli yhteensä kaksitoista mutolaskosta ja vaikein hommahan oli ensin saada yhden kappaleen kummatkin puolet samannäköisiksi ja sitten vielä kopioida samat alle tulevaan kankaaseen jotta laskokset eivät käisi törröttämään ikävästi.

 Lähempi kuva vielä muotolaskoksista.

Tähän mennessä olen ommellut toisen sivun yhteen ja laskenut selän leikkausta. Seuraava vaihe olisi käydä ostamassa piilovetoketju ja ommella se ja toinen sivu vielä kiinni. Stten on mekko silitystä ja pientä viimeistelyä vaille valmis. Siivissä on vähän enemmän hommaa vielä. Ongelmana on tosiaan se kiinnitys. Koska kangasta ei selässä ole, täytyy keksiä jotain muuta kuin siipien kiinnityksen piilottaminen sinne alle. Muuten joudun luultavasti käyttämään sellasia läpinäkyviä rintsikan olkaimia jotenkin soveltaen jotta saan siivet pysymään selässä. Kängät pitäisi maalata mutta sekin on helppo homma. Kerrankin on silleen ihan hyvä olo puvusta vaikka se onkin vielä kesken ja aikaa coniin ei ole paljoa. En voi kyllä muutakun kiittää itseäni työ taakkani vähentämisestä :)

Niin ja vielä loppuun ilmoituksena että päätin tuossa viime viikolla jättää yhden puvun tekemättä ja silläl vielä lievittää tulevaa stressiäni. Eli Nekoconiin en olekkaan tulossa Mu-12 puvussa vaan teenkin Rikun jo sinne ja sitten Animeconissa pidän kai tänä vuonna valmistuneita pukuja pienillä korjauksilla.

Jotenkin tästä tekstistä tuli jotenkin tyngän olonen vaikka luulin että olisi paljon kirjoitettavaa. Joka tapauksessa, kaipailisin vinkkejä noiden siipien yhteen kiinitykseen jos nyt kukaan edes tajuaa mitä osaa tarkalleen tarkoitan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti