tiistai 21. kesäkuuta 2011

Desuraportin yleiskatsaus eli miten aikani kulutin

Itse koin Desuconissa tänä vuonna jotain ihan uutta. Olin nimittäin vänkärinä ja satuin vieläpä saamaan itselleni todella hyvin sopivan homman Green Room vänkärinä. Työnkuvaan kuului Green Roomin siistinä pito ja huolehtiminen että työvoimalle oli tarjolla kahvia ym. juotavaa ja leipää ja leivänpäällysiä ja muuta pientä syötävää. Vänkärin homma nimenomaan Desuconissa sopi itselleni hyvin, sillä ohjelmaa jota välttämättä halusin nähdä oli vain kaksi: Eurocosplaykarsinnat ja Cosplaykisoja maailmalla käsittelevä luento. Eurocosplaykarsintoja pääsinkin seuraamaan vaikkakin näin esitykset vain takaviistosta. Näinkin nähtynä esitysten ja erityisesti pukujen taso oli kyllä taas sitä luokkaa että hävittivät taas kaikki ajatukset mahdollisesta omasta osallistumisestani ensi vuonna. Toisesta kiinostavasta ohjelmasta jouduin valitettavasti poistumaan jo ihan alkumetreillä kun selkälihakseni kipeytyivät saatuaan kylmää koko päivän ajan.

Saavuimme Lahteen jo perjantaina, vaikkakin useamman tunnin suunnitellusta myöhässä. Itse olen todennut että paikalle on mukavampi ajella jo edeltävänä iltana mieluummin kuin lauantai aamuna kiireellä lähteä. Majoitus löytyi kohtuullisen helposti . Sibeliustalolta päin reittiä oli merkitty hyvin mutta itse rakennuksen ovessa ei ainakaan meidän saapumisen aikoihin ollut lappua josta olisi tiennyt että Desuconin majoitus sijaitsee siellä. Vasta oven sisäpuolelta sitten löytyi lappu ja coniväkeä. Asetuttuamme tavaroinemme majoitukseen joka oli pienessä luokkahuoneessa (joka oli muuten lämmin ja helposti pimennettävissä, jeij!), lähdimme tapaamaan tuttuja läheiseen puistoon.

 Helinäkeiju. Lisää kuvia ensin kun Jiri muokkaa jo otettuja kuvia ja kunhan päästään kuvaamaan lisää kunnon ympäristöön.

Lauantai aamuna vänkäri herätys oli puoli kahdeksan. Tämä jätti aikaa suihkussa käynnille ja muullekkin yleiselle kaunistautumiselle. Noin yhdeksän aikaan olimme Sibeliustalolla. Työvoiman ovi löytyi helposti kun aikaisemmin sähköpostiin tullutta karttaa olin jonkin verran etukäteen tutkiskellut. Täällä saimme vänkäribadgemme ja -paitamme. Hetken aikaa ihmeteltyämme lähdimme kauppaan. Ensimmäinen oma työvuoroni alkoi klo 12 jota ennen sain sopivasti laitettua Helinäkeijun puvun päälleni ja kävin katsomassa avajaiset. Työvuoroni sujui mukavasti ja tekemistä oli sopivissa määrin. Kiitokset teille kaikille jotka juttelitte minulle työvuoroni aikana ja erityisesti muille Green Room vänkäreille ja Green room vastaavalle. Lauantain työni loppuivat klo 15 jonka jälkeen kerkesin hiukan kiertelemään yksin Jirin tehdessä vielä viimeisiä osia pukuunsa. Kierrellessäni tajusin että Eurocosplaykarsintaan tarvitaan liput joten jonotin niitä ja sen jälkeen kerkesin vielä ostamaan Nekoconin liput ja hoputtamaan Jiriä Eurocosplaykarsintaa katsomaan. Kisojen jälkeen aikaa oli enemmän jolloin pääasiassa kiertelimme conialuetta ympärin etsien tuttuja ja jutellen niiden kanssa jotka löysimme. Seitsemältä alkoi Cosplaykisoja maailmalla käsitellyt luento josta tosiaan jouduin lähtemään. Tässä vaiheessa menin ottamaan puvun pois ja vaihdoin iltabilkeisiin sopivammat vaatteet. Iltabileistä sanottakoon vain että paikka oli parempi kuin viime vuonna ja tällä kertaa emme lähteneet pois ensimmäisen puolen tunnin kuluttua.

Sunnuntai kului pääosin töissä, kahdeksan tunnin työrupeamastani viisi tuntia sijoittui sunnuntaille. Vaikka työtunteja oli enemmän, tekemistä oli vähemmän. Normaalisti mukavasta asiasta tuli ikävähkö kun vähän nukutun yön jälkeen olisi kaivannut tekemistä. Sunnuntai kuluikin pääosin töissä ja nukahdellessa pystyyn Green Roomin penkeille. Viimeisen työvuoroni loputtua viideltä olin iloinen että pääsin lähtemään kotiin, joskin vain koska tiesin siellä pääseväni nukkumaan .

Lyhyesti sanottuna Desucon oli taas kerran yksi parhaiten järjestetyistä coneista joissa olen ollut. Vänkäröinti kokemuksena oli uusi ja mielestäni sen edut ylittivät sen haitat reilusti.  Huonojakin puolia löytyi vaikkakin ne olivat pieniä. Perjantain vänkäri majoitus hämmensi jonkun verran sillä vankärit saivat ilmeisesti majoittua kahdessa eri rakennuksessa. Lauantai aamuna saimme kahta eri tietoa vänkärien aamupalasta ja kun sitten olimme käyneet kaupassa selvisikin että vänkäreille oli tarjolla syötävää Green Roomissa. Vänkäripaitani olin tilannut XS koossa mutta sitä kokoa ei paitojen toimittajalta oltu saatukkaan joten sain sitten S kokoisen. Kotona kokeiltiin niin S kokoinen paitani oli sopiva 190cm+ pitkälle poikaystävälleni :D

 S kokoinen vänkäripaita XS kokoisen Ilsen päällä. Kuva otettu maanantaina joskus 12 jälkeen kun olin jaksanut nousta ylös.

Kotiin päästyäni meinasin ensin nukahtaa lattialle laukun päälle. Kuva otettu noin puoli tuntia myöhemmin jolloin olin jo päässyt sängylle asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti