sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Ihanuus joulukalenteri: Luukku 16

Touhuntäyteisen viikon ja viikonlopun jälkeen teki ehdottoman hyvää viettää laiska sunnuntai. Jotain tuli kuitenkin tänään tehtyä ja siitä inspiroituneena hiukan tekstiä siitä, miten cosplay voi tuoda mukanaan muutakin ihanaa.

Tosiaan, suoraan cosplayhin liittyvästä kuten käsitöistä ja vastaavasta onkin tullut jo puhuttua, mutta eikö olekin niin, että cosplay tuo mukanaan muutakin ihan uutta. Jotkut saattavat alkaa pelaamaan pelejä cosplayn takia, jotkut katsomaan animea tai lukemaan mangaa. Yleisesti kuitenkin cosplay tuntuu tuovan mukanaan kiinnostuksen Japaniin ja muihin Aasian maihin. Japanin koko kulttuuri on niin kovin erilainen kuin täällä meillä suomessa. Erilaisuus tunnetusti kiehtoo, joten ei ole kovin yllättävää kuinka montaa nämä asiat alkavat kiinnostaa.

Itselleni Japanista tutuin asia on ruoka. Olen pitänyt japanilaisesta ruuasta nyt jo monta vuotta ja se kiinnostaa edelleen. Alkuun pitäydyin aina niissä tutuissa ja turvallisissa, mutta lähiaikoina olen uskaltanut tälläkin, niin kuin niin monella muullakin osa-alueella, kokeilla jotain uutta. Tänään viimeksi olin tosiaan syömässä japanilaisessa ravintolassa. Normaalisti pidän hyvin vahvoista mauista ja erityisesti sushi on normaaliin makumaailmaani todella suuri poikkeus. Hyvä ruoka on aina ilon aihe ja ihanaa.

Sen lisäksi, että sushi on oikeasti hyvää se on mielestäni myös aika kaunista.

Japanilainen musiikki ja erityisesti J-rock sekä lähivuosina korealainen K-pop on noussut suureen suosioon myös cosplayta harrastavien parissa. Osittain näillä on omat kuuntelijansa ja erityisesti ne kovimmat fanit ovat usein hyvinkin omistautuneita pelkästään musiikille. Itsekin kävin läpi J-rock vaiheen, joten tiedän millaista se voi olla. Musiikki, erityisesti sellainen josta todella pitää, tuo huonoonkin päivään valon pilkahduksen ja se jos mikä on ihanaa.

Myös japanilainen muoti näkyy yhä selvemmin suomen katukuvassa. On kyllä hassua, että osa japanilaisesta muodista yrittää kopioda länsimaita ja me täällä länsimaissa yritämme sitten kopioda japanilaisia kopioimassa meitä. Itse katselen aina ihastellen aasialaisilla sivustoilla olevia söpöjä tyttöjä ja heidän naisellista tyyliään. Pikkuhiljaa olen huomannut itsekkin imeneeni sieltä vaikutteita omaan pukeutumiseeni. Pidän hiukan hassuna, että täällä minua pidetään erityisen muotitietoisena koska pukeudun usein hameisiin ja muutenkin naisellisesti. Japanilainen pukeutumistyyli on tavallaan hirveän paljon monimuotoisempaa kuin meillä täällä. Tietysti siellä on niin paljon enemmän ihmisiäkin, että on ihan luonnollista, että myös erilaisia tyylejä syntyy enemmän. Itselleni myös esteettisyys ja pukeutumisen kautta itseni ilmaiseminen on ehdottomasti ihana asia.

Rento, mutta tyttömäinen tyyli.

Japanilainen kulttuuri ihan kokonaisuudessaan on hirveän kiehtova. Itse en ole kuitenkaan tutustunut kuin ihan murto-osaan kaikista niistä mielenkiintoisista asioista mistä varmasti kannattaisi, joten en lähde yleisistä asioista sen enempää puhumaan. Tällä kertaa halusin vain muistuttaa, että cosplay tuo mukanaan ihan kaikenlaista ihanuutta.

Loppuun vielä mainittakoon, että esim. muotiin en ole sen paremmin perehtynyt kuin katselemalla kuvia. En siis todellakaan ole mikään asiantuntija tässäkään asiassa. Olen vain asiasta kiinnostunut henkilö.

-Lilian

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti