tiistai 29. toukokuuta 2012

Muutakin valmiina kuin hame! Eli edistystä Desuconin puvussa

No niin, nyt on sitten sen postauksen aika, jonka suunittelin kirjoittavani jo viikonloppuna. Viikonloppu meni kuitenkin pääosin muissa kuin cosplay tunnelmissa, joten tässä tämä nyt tulee!

Ririchiyossa on tapahtunut paljonkin edistystä. Paita on nyt valmis.  Toista kainaloa kyllä täytyy hiukan vielä korjata, koska se ''repesi'' paitaa pois päältä ottaessa. Ompeleet siis pääsi sieltä pettämään. Olin varmaan ommellut liian läheltä kankaan reunoja tai jotain. Joka tapauksessa, tuota pientä korjausta lukuunottamatta paita on nyt siis valmis. Jee! Oon hirveen vainoharhanen ton paidan kanssa, koska sitä ei noin vaan pestä. Valkonen ja punanen kun ei oikein sovi kangasta pestessä yhteen. Alunperin tarkoitus oli laittaa vaan hiukan hihoihin ja paidan etuosaan punaista kangasta, mutta päädyinkin sitten vuorittamaan koko hihat ja etuosan sillä. Takaosaa en vuorittanut koska se olisi ollut täysin turhaa. Alla kuva paidasta ja hameesta yhdessä.


Taktisesti otin ton kuvan niin, että naama ei näy :D Koitin poseerata kuvaan niin, että hihan muotokin näkyis hiukan. Hameessa sivuilla olevat reiät ei kauheemmin tässä kuvassa näy, mutta kyllä ne siellä on. Seuraavaksi  aloittelinkin sitten Ririchiyon huivia. Ostin eilen Sinooperista kahta kangasmaalia ja Eurokankaasta kovikekengasta. Sinooperin myyjä oli hyvin epäileväinen, kun selitin hiukan mihin aion maalia käyttää. Ihan hyvin se kuitenkin tarttui. Aloitin siis piirtämällä huiviin tulevat kuviot kovikekankaalle. Seuraavaksi silitin kovikekankaan kiinni huivikankaaseen ja sen jälkeen lähdin kokeilemaan maalausta. Vasta osa kuvioista on kiinni huivikankaassa ja siitäkin vasta reunat maalattuna, mutta ainakin tiedän, että tuo keino toimii. Tärkeää tuon maalin kanssa on muuten että kovikekangas on luonnonkuitua eli  kovikekankaissa puuvillaa. Nuo maalit kun tarttuvat kuulemma vaan jos yli 80 prosenttia kankaasta on luonnonkuitua. Onko asia sitten juuri noin, siitä en tiedä, mutta enpä lähtenyt kokeilemaan kun puuvillaista kovikekangastakin sai ihan helposti. Olihan se hiukan kalliimpaa. Alla taas kuvaa siitä, missä vaiheessa huivi nyt on. Eipä tuo oikein vielä miltään näytä. Oon kuitenkin varsin optimistinen sen suhteen. 


Keksin myös vihdoin miten teen Ririchiyon sukat. Niistä kuitenkin enemmän sitten, kun jotain on niiden saralla oikeasti tapahtunut. Palailen taas asiaan kun jotain kirjoittamisen arvoista on tapahtunut. Korjasin muuten nyt myös tuon bannerin. Kimmy huomautti että teksti ei ollutkaan keskellä. Luulin kyllä laittaneeni sen keskelle, mutta ei se kyllä sitten oikeasti ollutkaan.

-Lilian

2 kommenttia:

  1. Nuo pöksyt/hame/mikä lie on ihana <3

    Kangasmaalit kyllä tarttuvat muuhunkin kuin luonnonkuituihin. Väri ei välttämättä ole yhtä puhdas tai kirkas, mutta kyllä tarttuu, kunhan muistaa kiinnittää kuumentamalla. Ikkunalasinkin saa värjättyä tarpeen tullen. On kokeiltu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos näyttää hyvältä! :)

      Epäilinkin, että kyllä ne varmaan tarttuu, mutta mieluummin neuvoin vielä itse kokeilemattomana niin kuin ne varmasti toimii. Aion kyllä vielä testata nuo maalit sekä tekokuidulle, että tummalle kankaalle ja sitten raportoida tänne miten kävi. Voi myös olla, että juuri tuo maali jota ostin ei tekokuituun tartu

      Poista