perjantai 27. tammikuuta 2012

Pari sanaa

Tai ehkä vähän enemmän kuin vain pari.

Desucon Frostbiten jälkeen mielessäni on pyöriskellyt erityisesti yksi asia. Mitä enemmän sitä mietin sitä enemmän se aiheuttaa tunteita. Frostiin lähdin oikeasti ensimmäistä kertaa sillä asenteella että kovin moni ei luultavasti tulisi pyytämään puvustani kuvaa, ja että se on oikeasti ihan okei. Sinäänsä huvittavaa kyllä koska tällä kertaa cossini lähdeteos sentään oli suuremmalle osalle conin kävijöistä tuttu kuin mitä yleensä on ollut. Mutta, olin netissä liikkuessani saanut sellaisen kuvan että minua ja paria muuta lukuunottamatta Irisviel ei kovin montaa hahmona ole kiinnostanut. Lisäksi olin valinnut Irin puvuista sen vähiten näkyvän vaihtoehdon. Joten mielestäni lähdin ihan oikeilla ennakko odotuksilla kohti conia.

Ja niinhän se sitten menikin että photoshoottia lukuunottamatta kuvat minusta Irinä voisi luultavasti laskea yhden käden sormilla. Paria kertaa lukuun ottamatta en myöskään conissa kuullut kenekään kehuvan pukuani. Tähänkin oli kyllä varauduttu, olihan se vähemmän näyttävä kuin yleensä.

Ei siinä mitään mutta takaisin Frostista sunnuntai illalla ajellessa kysyin kanssa matkustajilta onko heistä tuntunut ennen minuun tutustumista, että olisin vaikeasti lähestyttävä. Olen nimittäin kuullut parilta ihmiseltä että olen, ja tämä vähän harmittaa koska tykkään hirveästi tutustua uusiin ihmisiin ja erityisesti jutella ihmisten kanssa. Toinen takapenkkiläisistä sanoi jotenkin näin ''No, miehet ei uskalla lähestyä kauniita naisia ja naiset taas on vaan kateellisia eikä sitä varten tule puhumaan''. Tähän taisin vastata vaan suunilleen että pöh ja pah.

Pari päivää Frostbiten jälkeen sain ensimmäisen kuvan photoshootista nettiin julkaistua ja parin tunnin sisällä kuvan laittamisesta Irc-Galleriassa olin saanut reilut 40 sydäntä siihen kuvaan ja yksityisviesteillä tullut erinäisiä kysymyksiä parisuhde statuksestani. Pitihän siitä tietysti twitterissä mainita joten sinne päätyi seuraava:
@Luminezence Parin tunnin aikana tullu tohon Irisviel kuvaan irc-galleriassa 42 sydäntä ja 3 kyselly chatissa että seurustelenko + 1 että larppaanko o.O
josta lähti sitten semmonen ihan pieni keskustelu joka päättyi taas siihen että sain kuulla että ei ne nörttipojat uskalla tyttöjä lähestyä.

Nyt sit oikeesti! Itse en voi tuommosta vaan ymmärtää. Että jos haluaa puhua jollekulle niin ei mene puhumaan. Ei sitä tarvitse jäädä mitään syvällisiä keskustelemaan jos ei sitten keskustelua synnykkään, eiköhän sen kaikki ymmärrä. Joku vois sanoa että tietysti minä sanoin noin kun olen tässä tapauksessa se jolle ihmiset ei tullut juttelemaan. Itselläni ei näin kuitenkaan ikinä ole ollut vaikka olen aina ollut oikeastaan kaikkialla epäsuosittu lyhyitä aikoja lukuunottamatta.

Ehkä se sitten on vaan joillakin ihmisillä luonteessa että on suorempi asioista ja jos tykkää jostain haluaa myös ilmaista sen. Lähinnä halusin tuoda tämän asian esille siksi että tiedän tämän olevan ongelma ainakin yhdellä toisella suomalaisella cosplayaajalla. Siis se, että katsotaan vaan kaukaa mutta ei tutustuta ihmiseen. Itselläni kysymys on nimenomaan siitä. Toivoisin että ihmiset ajattelisivat minua jonain muunakin kuin vain nättinä naamana. Pidän oikeasti siitä että voin keskustella muiden kanssa.

Ei tästä sitten tullutkaan ihan niin lyhyt kuin olin ajatellut. Ja kauhean vakavaksikin veti tuossa lopussa. En nyt välttämättä ihan kaikkea edes saanut sanottua mitä olisin halunnut, mutta ehkä tässä on edes vähän ajattelemisen aihetta.

-Lilian

P.s.

Loppuun vielä niitä vihjeitä tulevasta puvusta. Tähän mennessähän vihjeinä on tullut vasta kuva vaaleanpunaisesta vekkihameesta ja se että lähdeteoksena on anime/manga. Tällä kertaa tarkennan että kyseessä on tällä hetkellä meneillään oleva sarja ja mangaa on käännetty ainakin englanniksi. Kuva vielä osasta peruukkia, väri näkyy ja mallikin vähän. Otsatukka tosin vielä vähän epätasainen. Kuvassa myös ihana Desucon Frostbiten vänkäri paita ^-^


No nyt pitäisi ainakin sarjan tunteville olla jo helpompi. Saa nähdä!

11 kommenttia:

  1. Itse olen asennoitunut tuohon, että kuvia ei oteta viime vuoden alussa, koska lähdin suuntaan, jossa aloin cossaamaan suomalaisille vielä tuntemattomia hahmoja, mutta onhan tuo kuvien ottaminen toisista cossaajista muutenkin vähentynyt ajan kanssa, ja ainakin itse olen sujut sen kanssa :) Ja itsekkin olin näin >< lähellä, etten tullut sanomaan hei, kun siinä lähettyvillä pyörit, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut, haha :'D Ehkä sitten joskus :') Voin myöntää olevani hieman huono myöskin lähestymään ihmisiä, vaikka epäsosiaalinen en ole ja itsekkin nautin keskustelemisesta muiden kanssa kovasti :D Täytyisi varmaan vain rohkeammin lähestyä muita, heh..

    Ja nyt on aika itsestään selvää, mistä sarjasta olet cossaamasta (tai sitten muuten vain hame ja tukka on hahmoilla tasan samanlaiset ja erehdyin, haha!), ei sattuisi olemaan Shiemi sarjasta Ao no Exorcist? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Shiemihän se on. Täytyy myöntää että tämän kanssa vastaanotto taas jännittää hirveästi kun en oikein tiedä miten ihmiset koko sarjaan suhtautuu. Itse on tullut luettua pelkästään mangaa joten en myöskään tiedä miten tarina etenee animessa ja miten Shiemi mahdollisesti hahmona muuttu siinä. En kuitenkaan ole halunnut pilata mangan lukemisen jännitystä katsomalla sarjaa mutta tähän mennessä olen hahmosta pitänyt. Ja onhan tuo asu jonka teen aika helppo thdä ja pitää päällä.

      Itsellä suurin syy etten mene ihmisille juttelemaan on se etten yksinkertaisesti kerkiä. Kuulostaa tyhmältä, joo, mutta niin se vaan on. Koitan sitten itse tulla moikkaamaan jos vaan tunnistan sut seuraavan kerran kun samaan tapahtumaan osutaan. Välillä oon kyllä myös huono tunnistamaan ihmisiä coneissa, mitä nyt aina eriväriset hiukset ja niin edespäin :D

      Poista
    2. Itse katsoin animen ja luen kyseistä mangaa myöskin, voin sanoa, ettet kyllä menetä mitään mangan suhteen jos katsot animen, vain alku on niissä samanlainen ja sitten anime lähtee ihan omille raiteilleen ja lopulta ero on aika suurikin näiden kahden välillä.. Lisäksi Shiemi on molemmissa omasta mielestäni samanlainen luonteeltaan ja käyttäytymiseltään :) Uskon, että Shiemin vastaanotta on hyvä, koska sarjahan on atm aika suosittu ja en ole kuullut sarjaa haukuttavankaan (mistä sitä kuitenkaan tietää mitä jotkut netissä puhuu) ainakin kaverini jotka ovat cossineet Riniä ja Yukiota ovat saaneet hyvän vastaanoton! :)

      Eikä tuo ole niin tyhmän kuuloista, sillä Frostissa itse tuli juoksenneltua edes-takaisin, kun kävin shoottaamassa eri ihmisten kanssa eri puolilla Sibbe-taloa ja ulkonakin :') Plus jos on töissä ja kun kaikkia kavereitakin olisi kiva nähdä, niin kyllähän se aika hupenee.. ja siihen päälle ne ohjelmatkin, huhhuh :D
      Mutta tule ihmeessä jos tunnistat, olisi kiva vaihtaa muutama sana livenäkin~ :D Ja jos ei kasvoista meinaa muistaa, niin yksi hyvä tuntomerkki on se, että olen pitkä (~178cm) :D

      Poista
  2. Tykkään tästä kirjoituksesta siskoseni!!

    VastaaPoista
  3. Kauniiden ihmisten kuvia on netti pullollaan ja tuskin kukaan ajattelee millainen persoona kuvassa on ja se on ihan normaalia. Conissa hyvällä tuurilla sarjan fani saattaa olla kiinnostunut, mutta sitäkin sattuu harvoin.

    Galleria taas on muuttunut viimevuosien aikana niin paljon, että sieltä tulevia kymmeniä iskukommentteja kannattaa vaan ignoorata.
    Kun klikkaa henkilön X profiilia, joka on kehunut kuvaasi, huomaa että miehen etusivulla on 100 "kiitos" kommenttia muilta hyvännäköisiltä pimuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee! Tuo käy oikeastaan vastaukseksi kumpaankin noista jutuista joista sanoit. Tällä kirjotuksellani halusin lähinnä saada ihmiset ajattelemaan enemmmän sitä että jos sitten kuitenkin uskaltaisin mennä juttelemaan tuolle kivan näköiselle ihmiselle tuolla. Ja myös ymmärtämään sen että kyllä me pukuilijatkin voimme olla kiinnostuneita puhumaan muidenkin kanssa kuin kanssa pukuilijoiden. Nyt on tullut niin paljon hyviä pointteja eripuolilla nettiä että saattaa olla että jossain vaiheessa kirjoitan vielä toisen postauksen jossa tarkennan vähän joitain asioita jotka jäi vähän huonoksi tähän tekstiin.

      Poista
  4. Itselläni on lähinnä se ongelma, että olen armottoman huono missään small-talk-jutuissa. Minun on helpompi kuunnella. Kyllä sitä juttua irtoaa kun saan vähän lämmetä, mutta siihen mennessä ehdin stressata itseäni puolikuoliaaksi siitä, kun "yhyy tylsistytän juttukaverin hengiltä" tai "yhyy se luulee että puhun sille vaan siksi että se on ~cosplayjulkkis~" tai "yhyy anteeksi kun häiritsen, tiedän kyllä että voisit olla juttelemassa jonkun mielenkiintoisemman henkilön kanssa".
    Ja vaikka miten yrittää ottaa itseään niskasta ja hokea että hei et oo enää nolo teini, niin ei. Ehkä tämä vaan on joku huono itsetunto 101 -juttu. :''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä osaa oikein vastata tuohon kuin että tuskin kukaan noin oikeasti ajattelee. Mitään noista. Mehän ollaan jo juteltukkin silloin blogimiitissä enkä ainakaan minä sillon yhtään kyllästynyt, päin vastoin. Tosin täytyy myöntää että itseä jälkikäteen vähän jäi nolottamaan pari hölmöä asiaa mitä sanoin. Noh, toivottavasti te ette niitä enää muista :D Mutta siis juu, mikäli vaan kiinostaa niin tule toki puhumaan, ihan mistä vaan. Tai voinhan minäkin sinut etsiä käsiini :D

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Itse olen onnistunut näkemään sinua coneissa aina tilanteissa joissa olet ollut kiireinen, tai sitten minä olen mennä viipottanut maita ja mantuja :D Ja sitten suomalainen mentaliteetti iskee ja ajattelee ettei kehtaa mennä häiritsemään kun "sillä on kumminkin parempaa seuraa" tai muuta sellaista.

    VastaaPoista