keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Päätöksen tekeminen, miksi niin vaikeaa!

Lähi aikoina on tullut haluttua tehdä liiankin monia cosseja. Tällä hetkellä kuumottelee ainakin 10 pukua jotka pitäisi saada tehdä kaikki heti nyt! Yllättäen ainakin itseni, joistain sarjoista haluaisin tehdä montakin hahmoa. Yllättäen myös niitä hahmoja on löytynyt nimenomaan animesta. Jos nyt jonkun verran on mun blogia seurannut niin tietää että yleensä cosplay hahmoni löytyvät peleistä. Mietin tuossa että hahmojen löytyminen animesta on varmasti seurausta siitä että myös yksinkertasemmat puvut on alkanut näyttämään houkuttelevalta. Kun coneja alkaa olla kuin sieniä sateella (paitsi keväällä! missä kaikki kevään conit?), ei vaan houkuttele ottaa isoja, vaikeita ja muuten haastavia pukuja projekteiksi joka coniin. Tällä hetkellä houkuttelevia pukuja on ainakin Holon (Spice&Wolf) kaksikin pukua, Mawaru Penguindrumin Himari, Ringo ja Princess of the crystal, tosin myös loppulauluissa näkyvä Himari, Hibari, Hikari trio houkuttelis jos sais kaksi muuta siihen mukaan.

Joku tekee mun kanssa. Pretty please ^^

Irisviel tulikin jo kerran tehtyä mutta myös ne kaksi muuta pukua houkuttaa ihan älyttömästi. Erityisesti pidän siitä takki+hattu puvusta. Myös Sola-Ui Nuada-Re Sophia-Ri (huh, mikä nimihirviö) olis kiva. Sitten onkin peli hahmoja vielä kaksi. Aikaisemminkin täällä mainitusta Eternal Sonatasta Rondo ja Claves olis ihania tehdä. Noissa vaan on kyllä sitten tekemistä joten noita ei semmosiksi helpoiksi puvuiksi vois kuvailla teko prosessinsa TAI päällä pidettävyytensä puolesta. 


Ensimmäistä kertaa työn alla on kaksi pukua samaan aikaan ja toisesta onkin tullut huudeltua jo vähän joka paikassa. Kyseessähän on tietysti Holo josta oon koittanut päättää kahden puvun välillä. Eilen tulin ostaneeksi kankaat siihen ruskeaan pukuun. Sen toisen puvunkin aion kuitenkin jossain vaiheessa tehdä. Holoon on siis jo häntä ja korva kankaat ostettu sekä toisen puvun kankaat kokonaan. Toiseen työn alla olevaan pukuun onkin tullut enemmänkin jo tehtyä, tosin sekin on vielä jonkin verran kesken. Koska tähänkin mennessä ainakin jotkut lukijani on tykännyt arvailla näitä niin kokeillaanpa taas. Kyseessä on sen verran helppo hahmo tällä kertaa että annan joka postauksessa vain vähän vihjeitä. Tämän kerran vihjeenä kuva ja se että kyseessä on anime/manga hahmo. 

Värit hiukan heittää mutta kyllä kaikkien pitäisi nähdä että se on vaaleanpunainen


-Lilian

13 kommenttia:

  1. Kasvatko sinä 20cm vai kutistunko minä saman verran? Koska hnnnnnnngggg että tuo trio houkuttaisi. Eikä pelkästään siksi että housuttomuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, kokeillaas uudestaan jos vaikka näin tavoittais siut paremmin. Eli, Himarihan on hiukan lyhyempi kuin Hibari ja Hikari. Eli jos olisin Himari niin menis ihan hyvin. Sit mulle ehkä vähän enemmän korkoa. Ja itekkin sanoit että kuvatessa pystyy pituuksia huijaamaan. Nyt on kyllä ihan pakjo tehdä kun sanoit jo että haluisit! :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Yksi vapaaehtoinen Tripla-H:n ihaniin ending-asuihin täällä! o/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka pitkä olet? Ilona on mukana ja olisi Hibari, itse olisin Himari joten Hikari (sinihiuksinen) on vapaana. Oot erittäin tervetullut jos pituus menee yhtään yksiin ja Hikari käy :)

      Poista
    2. Hikari kävisi erinomaisesti, pituus taas... Noh, 165 senttiä ja tuurilla vain hiukan yli, eli olen aika lyhkäinen ;____;

      Poista
    3. No itse olen 157cm joten tuo 165 on ihan hyvä. Ilonan kanssa juteltiin että kunhan on mua pidempi niin on riittävä ja vaikka ihanne olis ollut lähempänä Ilonan pituutta (yli 170) niin tosiaan on ihan riittävä. Mietittiin myös Ilonan kanssa että olis hyvä jos kaikki pystyttäisiin tekemään samoista materiaaleista puvut. Täytyy jutella tästä enemmän varmaan jotain muuta kautta ja sopia tarkemmin yksityiskohdista mutta varmaan alkuun tärkein kysymys olis että mihin coniin nämä tehtäis. Itsellä on Desucon ja Tracon puvut päätetty mutta toiselle päivälle periaatteessa kyllä pystyisin noihinkin tekemään. Ilonasta en vielä tarkemmin tiedä. Koitetaan järjestää jotenkin että saataisiin juteltua paremmin :)

      Poista
    4. Hmmmm. Desuconiin olisi periaatteessa kaksi pukua tulossa, mutta onnekkaasti päiviä on kolme, ja toisen asuista teen jo Kupliiseen, jolloin aikaa olisi tehdä Hikarikin esmes Desuun. Traconissa pitäisi käydä ryhmäkisassa, ja lauantaille on periaatteessa päätetty asu mutta pystyn kyllä joustamaankin tarpeen tullen 8D Ja juu, yritetään.

      Poista
  4. Ollaan aiemminkin juteltu tästä, mutta täältä löytyy yksi innokas käsi Eternal Sonata-ryhmään! En ole kyllä sitä 80 senttiä hipova kääpiö, mutta ehkä voin vain istua jos teen Salsan. (Tai sitten Dolcen) Onnistuin käännyttämään Japsun Allegrettoksi ja Reggy olisi kiinnostunut tekemään joko Fuguen tai parannellun version Chopinista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, kiva että olet saanut muitakin tähän mukaan. Itselläni niillä pituuseroilla ei niin kovasti ole väliä, tosiaan ehkä kuvissa sitten ennemminkin. Että ihan hyvin voit tehdä Salsan tai Dolcen. Tuo Dolce kyllä houkuttelee itseänikin kun siitä taas muistutit. Katsotaan sitten kuka tekee ja mitä. Mutta siis varsinainen asiani oli että ootko noiden muiden kanssa puhunut mitään mihin coniin mahdollisesti tehtäisiin? Animeconista me kai jossain vaiheessa keksenämme puhuttiin jos oikein muistan. Desuconiin ja Traconiin mulla on jo suunitelmia joten niihin en mielellään kakkospuvuksi ottaisi niin isotöistä pukua kun Claves tai Rondo on. Jirihän tähän myös kai lähtisi mukaan joko Jazzilla tai on se myös miettinyt Fuguen tekemistä. Taas sanon että katsotaan sitten kuka tekee ja mitä kunhan saadaan muita siihen liittyviä juttuja :)

      Poista
  5. Aa, tuo kolmikko on kyllä kovin houkutteleva, pakko myöntää :D Mutta teitä taitaa jo olla kaikki kolme kasassakin, höh :(

    Ja tuo arvaus.. voi miksi tästä ei tule mitään mieleen? luulisi, että tuo jo sanoisi jotakin, mutta selvästikkään ei sano :O Harmi, olisin niin mielelläni heittänyt edes jotain arvausta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt pääsi käymään niin että kaikki meni jo :(

      Tuosta arvauksesta, ei se eka tarkoituksella ollutkaan niin helppo että välttämättä arvaisi ainakaan vaan yhtä vaan pitäis vähän tutkia ja antaa useempi vaihtoehto. Saikohan taas mitään selvää tuosta :D No joka tapauksessa, lisää vihjeitä on kyllä tässä ihan lähipäivinä taas tulossa :)

      Poista
    2. Sille ei voi mitään, ja kyllä ymmärrän mitä tarkoitat, mutta kun ei tullut yhtään pinkki hameista (paitsi Pokémonin Dawn) mieleen :'D Mutta oli kiva, että tuli uutta vinkkiä ja arvauskin lähti tulemaan ;D

      Poista