torstai 14. heinäkuuta 2011

Helpon Puvun metsästys

Onhan tätä tullut ennenkin mietittyä, mutta siihen se on sitten aina jäänytkin: ajatuksen tasolle. Kun tähän saakka useampi puvuistani on ollut jollain tapaa hankalia saada päälle tai pysymään päällä (Noel ja Velvet teipattu päälle, Helinä ommeltu mm. hiuksiin kiinni), on päässäni alkanut tosissaan syntyä unelma puvusta jonka voisi vain laittaa päälleen. Varmasti joku jolla olisi erilaisia ideoita olisi pystynyt toteuttamaan myös vähintäänkin osan aikaisemmista puvuistani helpommin. Koska pelaan enemmän kuin katson animea, on tällaisen helposti puettavan ja kohtuullisen helposti tehtävän puvun löytäminen osoittautunut vaikeammaksi kuin luulisi (koska pelisuunittelijat).

Tähän mennessä olen miettinyt itse seuraavia:

Orihime Inoue, Bleach, koulupuku
Plussat: Yksinkertainen mutta tunnistettavissa oleva puku, voisi hahmona sopia minulle, peruukki.
Miinukset: Peruukki, tissit.

Noel Vermillion, BlazBlue, NOL akatemia puku
Plussat: Ennestään tuttu hahmo, kiva puku, ei peruukkia
Miinukset: Ei peruukkia, tissit, enemmän yksityiskohtia-->jokin menee helpommin pieleen tai irtoaa, taas yksi pelihahmo jota kukaan ei tunnista

Megumi(siniset hiukset), Ami(vihreät hiukset)tai Isabella(blondi) Crash Team Racing
Plussat:Erilainen idea, hauskat puvut ja propit, haluaisin joskus ihan oikeasti tehdä näitä, peruukki
Miinukset: Jos Noelin tunnistaa vain harva niin näitä ei kukaan, mahdolliset vartalomaalit, peruukki, mistä ketun kuono?

Joku saattaa ihmetellä peruukin löytymistä plussista ja miinuksista. Selityksenä tähän on seuraava: Helppo Puku toimisi itselläni sellaisena pukuna joka olisi helppo pakata mukaan ja mahdollisesti laittaa päälle conin toisena aamuna kun vähän nukutun yön jälkeen sen monimutkaisemman puvun päälle  laittamisen ajattelukin aiheuttaa tuskaa. Tässä kohtaa tarvitsenkin mielipiteitä (itse vähän peruukkeja käyttäneenä): onko conin toisena päivänä peruukin päähän laittaminen helpotus (ei tarvitse miettiä miltä hiukset näyttää edellisen päivän jäljiltä), vai yhtää tuskaa ( saattaa kiristää jo valmiiksi kipeää päätä yms.). Toinen asia mikä saattaa hämmentää on tissien löytyminen miinuksena sekä Orihimelta että Noelilta. Orihimen tapauksessa syy taitaa olla aika ilmeinen, Noelin tapauksessa ehkä vähän vähemmän. BlazBlueta pelanneet tietävät että Noelia sanotaan pelin aikana mm. LackingLadyksi. Noel on siis pienirintainen kun taas Orihime, no, on sieltä ihan toisesta päästä ja itse taidan sijoittua johonkin noiden kahden välimaastoon. Kohtuullisen helposti pystyisin kyllä  toteuttamaan kummatkin. Mutta kumpi sitten on helpompi, mukavampi, kivempi yms. mitä Helppo Puku vaatii?




8 kommenttia:

  1. Peruukin mukavuus tietysti riippuu ihan peruukista - kuinka pieni se on alkujaan ja onko se kiristetty sopivasti vai liian tiukalle. En ole itse kokenut yhtäkään peruukkiani ahdistavaksi käyttää, mutta yhdellä kaverilla taisi ainakin olla joku pienempi malli, joka kiristi päätä siitä huolimatta että peruukki oli "one size fits for all".

    Nimenomaan pitkien peruukkien käyttömukavuudesta en olisi ihan varma sen takia, että niitä saa olla jatkuvasti vahtimassa ja selvittämässä (tai jos ei ole, niin selvitysoperaatio on todennäköisesti pakollinen viimeistään päivän lopussa). Toisaalta tämä ei ole ongelma, jos tykkää selvittää takkuja. :'D

    Henk. koht. kokisin mukavimmaksi vaihtoehdoksi lyhyen peruukin, mutta vaikka semmoinen löytyisi noilta listasi viimeisiltä hahmoilta, en ehkä uskaltaisi laskea ihomaaleja helpon puvun kriteereihin.

    Rintavarustuksesta en ihan hirveästi osaa sanoa kun en ole ikinä topannut, mutta jos ajattelit bindata Noelia varten, voisin ainakin kuvitella että Orihime olisi toppauksineen mukavampi pitää päällä.

    Ja älä toki turhaan huolehdi sitä, tunnistaako kukaan asuasi - nämä eivät kuitenkaan niin underground-lähteitä ole, että ihan varmasti siellä conissa on edes se yksi henkilö joka on pelannut peliä ja arvostaa hahmovalintaasi sitten niiden kaikkien muidenkin edestä. ;3

    VastaaPoista
  2. @Wepi: Hohoo, joku on jopa joskus kommentoinut minulle, jeij! Noeliin en ajatellut bindata enkä myöskään Orihimeen ihmeemmin topata, omistan nimittäin sellasen ihme rintavarustuksen että niiden kokoa saa suuresti säädeltyä ihan vaan sillä minkälaisia rintsikoita käytän. Normaalisti en myöskään huolehdi tunnistaako kukaan asujani mutta tämän puvun haluaisin olevan tunnistettava. Yhden äänen olinkin tainnut saada tuolle Noelille ennen kuin poistin äänestyksen, se kun ei oikein ottanut tuulta siipiensä alle niinkuin olin toivonut. Kun nyt kommentoitkin niin saisinko vielä vaivata sen verran että saisin myös sinulta mielipiteen minkänäistä hahmoista haluaisit mieluiten nähdä tai olisiko sinulla mielessä jokin muu hahmo?

    VastaaPoista
  3. No mikä ettei. En tunne hahmomakuasi joten en uskalla listan ulkopuolelta lähteä ehdottelemaan, mutta näistä näkisin henk. koht. mieluiten jonkun Crash Team Racing -tytöistä, koska nostalgia ja kuten itse sanoit, siinä olisi hiukan erilainen puku. :3

    VastaaPoista
  4. Omigawd, Crash Team Racing! <3 Jos toteuttaisit jonkun noista tytöistä (tai jos saisit kasattua jopa ryhmän ;>) niin vaatisin yhteiskuvia, jos vielä joskus Crashina conissa pyörin. Ja Cocokin tosiaan löytyisi. Pieniä muutoksia vielä vaatii, mutta onnistuisi. ^^
    Hahmontunnistuskin lisääntyis, kun on isompi posse josta ihmiset saattaisi tunnistaa edes jonkun hahmon ja laskisi yhteen yksi ynnä ... neljä?
    Että highly approved!

    Ai niin ja tissien toppaukseen suosittelen Unique Braita eli semmoisia itseliimautuvia rintsikoita, ovat nimittäin omat luottoystäväni. Litistystä taas saa urheiluliivit+ideaaliside -yhdistelmällä.

    VastaaPoista
  5. @Ashy-boy: Olis kyllä niin siistiä saada tuo ryhmä kasaan, harmittavan harva vaan tuntuu tietävän edes koko peliä, saatikka noita hahmoja siitä muistavan. Oon meinaan koittanut kysellä josko joku muistais ja haluis mukaan ryhmään. Mutta ehkä vielä joskus :) tai sit teen vaan yksin jonkun noista, houkuttelis kyllä sen verran paljon. En nyt tiedä muuten tuleeko tämä mun vastaus mitenkään perille tai mitään mutta en osaa tän paremmin täällä vastata :o

    VastaaPoista
  6. Njoo, blogspotissa vaaditaan aika paljon vapaaehtoista stalkkerointia. :--)
    Voisin myös vinkkailla joillekin tutuilleni, josko joku olis innostunut noista tytöistä. Mulla ainakin on paljon tuttuja, jotka on kasvaneet CTR:n kanssa. Eeppinen photoshoot olis eeppinen~

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa kivalta :) Omat kaverinikin kyllä tietävät nämä mutta eivät ole kiinostuneita cosplaysta. Cosplay kaverit sit ei tunnu tietävän. Ilmoittelehan jos joku vaikka innostuis niin katotaan sit lisää :)

    VastaaPoista
  8. Wanha puheenaihe on wanha. Mutta ihan siltä varalta, että oisit esim. ton Isabellan tässä joskus tekemässä, niin näin vaivihkaisesti mainostelen että ollaan mun Cocon kanssa tekemässä meidän Bandicooteista reilusti uudistetut versiot tän vuoden Tampere Kupliiseen. Ja lavallakin todennäköisesti pyörähdetään. Ihan vain näin sniikisti mainitakseni, että meihin saa sitten törmäillä... :---D

    VastaaPoista