sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Animecon2011 - Bikinicosplayta Turussa

Omalta osaltani Animecon-Finncon meinasi jäädä käymättä kun vasta pari viikkoa ennen conia tajusimme ettei miellä ole majoituspaikkaa. Onneksi parin päivän sisällä majoitus saatiin kuntoon ja con perjantaina matka kohti Turkua kyytiläisen kera pääsi alkamaan. Kyytiläiset aina mukavasti piristävät matkoja kun saa tuoreitakin näkökulmia itseään mietityttäneisiin asioihin. Perillä Turussa oltiin vasta illemmalla ja vaikka tarkoitus oli olla lähteä vielä kavereita tapaamaan, loppu ilta kului kuitenkin vielä pukujen viimeistelyssä ja emännän kanssa jutustellessa.

 Lauantai aamuna olikin con aamuun kuuluva aikainen herätys kun hiusten laitto ainakin itselläni vaati aikaa. Puvun päälle saaminen olikin kerrankin se helppo osuus cossissani ja puku tulikin laitettua loppuun päälle vasta con paikan pukuhuoneissa. Autossa pelkässä bikiniyläosassa matkustaminen taitaa nimittäin olla laitonta.


Aikaisemman viikon Nekoconin jälkeen olin hyvin epävarma Rikkun pukemisesta päälleni saatuani kuulla netissä kuinka huono pukuni oli ja kuinka huonosti sovin Rikkuksi. Kun haukkuja ei edes suostunut perustelemaan mielipiteitänsä päätin kuitenkin että kyseessä oli vain joku joka oli tylsistynyt elämäänsä ja tarvitsi jonkun jolle purkaa pahaaoloaan. Paha mieli kommenteista silti tuli ja ne saivat todellakin miettimään miksi riskeeraan itseni ja omanarvontuntoni. Lauantai aamuna kun puku piti sitten pistää päälle olin fyysisestikin aika huonossa kunnossa kun jännitys muiden mielipiteistä sai vallan. Päätin kuitenkin olla ylpeä omasta tekeleestäni muiden mielipiteistä huolimatta.

Who ate my candy?


Lauantaina kävin katsomassa pari ohjelmaa mutta suurin osa päivästäni kului kuitenkin Photoshootatessa. Kerrankin sain puvustani hyviä kuvia heti conpäivältä. Yleensä conin aikana ei ole tullut kuvattua vaan tarkoitus on ollut mennä kuvaamaan ohjelman päätyttyä. Päivän aikana väsymys kuitenkin iskee, itseäni ainakin piilolinssit väsyttävät, ja kuvaaminen jää. Nyt kuvasimme jo conin aikana kun ohjelmaa joka olisi ollut pakko nähdä ei juuri silloin mennyt. Kun kuvaaja oli tuttu ja vielä ihana ihminen, puku tuntui hyvältä päällä ja siinä pystyi liikkumaan ja itse sai pitää taukoja kun muita kuvattiin, shoottaaminen oli erittäin mieluisa kokemus. Suurin osa tässä blogissa nähtävistä kuvista onkin kyseisen shootin satoa. 




Rikkusta hahmona olen pitänyt oikeastaan aina. Mielestäni Rikku on hauska ja elävä hahmo ja jollain tapaa muistuttaa itseäni parisen vuotta sitten, ehkäpä juuri siinä iässä mitä Rikku X-2:ssa on. Ulkonäöllisesti ihastuin Rikkun Thief dress sphereen jo silloin kun pelasin X-2:sta ensimmäistä kertaa. En kuitenkaan silloin olisi uskaltanut edes harkita tässä nimenomaisessa puvussa ulos lähtemistä. Mitäköhän mahtaa sitten olla tässä muutaman vuoden aikana tapahtunut kun selaillessani kuvia koneeltani ja löytäessäni Thief Rikkun kuvan jostain arkistoistani innostuin ideasta ja päätin sen toteuttaa. Täytyy kyllä myöntää että puvun vastaanotto jännitti aikalailla. 





 Rikku oli kerrankin mukava päällä pidettävä kun mitään ei tarvinnut ommella tai teipata päälle. Osatkin pysyivät kohdillaan ihan hyvin, hameen alta tulevia keltaisia nauhoja lukuunottamatta. Niitä sai nostella ylöspäin aika usein jotta ne asettuivat oikein. Puvussa pystyi liikkumaankin aika normaalisti, mitä nyt istuessa piti hiukan miettiä miten istui ettei pantsut ihan koko maailmalle vilahtaneet. Cossi oli myös järkevästi valittu vuoden aikaa ajatellen ja vaikka alkuunsa näyttikin että viikonlopulle olisi luvassa huonoa säätä, olikin sää loppujen lopuksi ihan otollinen Rikkulle. Auringon mennessä pilveen tuli kyllä välillä vähän viileä ja myös salien ilmastointi oli turhan kylmällä Rikkun vaatetuksen määrää ajatellen.


Nämä kaksi kuvaa ottanut Timo Virtanen

Sunnuntaini kului oikeastaan samoissa merkeissä kuin lauantaikin eli paria ohjelmaa kävin katsomassa ja photoshootattiin, tosin tällä kertaa en itse ollut enää kuvattavana, ja tulihan sitä vähän hengattuakin. Conini sujuikin kokonaisuudessaan hyvin ja puvustani ilmeisesti pidettiin, ainakin jos otettujen kuvien määrästä voi jotain päätellä. Conin onnistuminen tälläkin kertaa oli kuitenkin suurimmalta osalta hyvän seuran ansiota. Puvun mukavuudellakin saattoi tosin olla jotain tekemistä oman hyvänmieleni kanssa. 


 Muut kuvat kuvannut ihana Edeae

Pari kuvaa sain itsekin otettua ennenkuin kameran akku simahti. Kuva sunnuntain photoshootista, kuvattavana Edeae, kuvaajana Quendescence

10 kommenttia:

  1. Heii, kiva nähä sullakin blogi :3 joten näin mukavasti päätin taggaa sinutkin! ja laitan kanavasi watchiin myös jos tekisit vastapalveluksen :*D

    http://millacosplay.blogspot.com/2011/07/gotta-tag-them-all.html

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä jo kuultu, mutta toisto ei ketään tapa. Paras Rikku mitä suomen maalla olen nähnyt. Velvet ja Noel olivat jo niin hotteja ja tämä oli samaa sarjaa, mutta vielä astetta ylempänä. Nekon kateellisethan voivat imaista paskaa :D Lisää tälläista cosplayta! ^^

    VastaaPoista
  3. Ane-ue: Ihan täysin en ymmärätnyt mitä kommentissa sanoit mutta siis halusit että teen tuon tagi jutun. Mutta oliko muuta? :D

    VastaaPoista
  4. Rullarinkeli: Oon edelleen hämmentynyt mielipiteestäsi mutta ihana kuulla että joku muukin kuin poikaystäväni on sitä mieltä että oli hyvä (jolta se nyt on ehkä hiukan odotettavissakin :D). Toivotaan että pystyn pitämään tason yllä :3

    VastaaPoista
  5. Joo tommoset kommentit voi jättää ihan omaan arvoonsa. Hyvä että vedit puvun joka tapauksessa päällesi, koska ainakin kuvien perusteella sisäistät Rikkun energian oikein mainiosti. :3

    VastaaPoista
  6. "Autossa pelkässä bikiniyläosassa matkustaminen taitaa nimittäin olla laitonta."

    Ei muuten ole.

    Autot ovat kotirauhan suojaamia paikkoja (!), joten niissä saa tehdä about mitä tahansa mitä kotonaankin.

    Mikään ei ainakaan bikineissä matkustamista (tai edes auton ajamista :D) kiellä :>

    VastaaPoista
  7. niidel: No möh, mua on sitten huijattu :( päättelin vaan kun oon joskus kuullut että ilman paitaa autossa matkustaminen/ajaminen olis kiellettyä koska kolarin sattuessa turvavyö tekis niin pahaa damagea paljaalle iholle. Kun ei tuo bikini yläosa niin paljoa enemmän ihoa peitä etteikö pahaa jälkeä myös tulis. Mutta joo, ehkä on sit enemmän joku suositus tai jotain :)

    VastaaPoista
  8. Wepi: Kiitos, kiva kuulla että onnistuin siinä :) Ja juu, yritän kyllä jättää omaan arvoonsa tyhmät ihmiset mutta kyllä se silti satuttaa. Kritiikkiä noin yleisesti otan mielellään vastaan mutta tuota ei voinut edes kritiikiksi sanoa kun vaan haukkui huonoksi eikä edes perustellut.

    VastaaPoista
  9. Itsekin olen kuullut, ettei mies saa ajaa ilman paitaa eikä nainen taas bikineissä tai vastaavassa, mutta eipä ole tällä mitään totuus pohjaa. Jossain televisio ohjelmassa oli juuri joku aika sitten juttuakin tästä.

    Ja ei tosiaan kannata välittää moisista panetteluista. Näistä kuvista hyvin näkee kuinka hyvin puku istuu päällesi ja miten luontevasti sovit Rikkuksi. Sinulla on aika samanlaiset kasvonpiirteetkin kuin hahmolla. :)

    VastaaPoista
  10. AG: Kiitos sinullekin kommentistasi, on ihanaa kun kerrankin ihmiset kommentoivat jotain kirjoituksiini :) Juurikin se kun sain kommenttia ihmiseltä jota ihailen koskien kasvonpiiteideni sopivuutta Rikkuun oli myös yksi iso osa päätöstäni oikeasti toteuttaa tämä puku. Omasta mielestäni kasvoni ovat hiukan liian pyöreät Rikkuun mutta ihanaa että muiden mielestä olin hyvä Rikku :3 Siihen kuitenkin pyrin!

    VastaaPoista