tiistai 18. joulukuuta 2012

Ihanuus joulukalenteri: Luukku 18

Tämä osui oikeastaan todella hyvään kohtaan, koska olin joka tapauksessa tekemässä kalenteriin vielä postausta siitä kuinka cosplayssa yksi ihanista asioista on se, että kehityksensä näkee niin selvästi. Teen siis tänään Kimmyn heittämän haasteen joulukalenterin luukkuna jonka aiheena on kehitys!

2009
Songstress Rikku

Songstress Rikku on ensimmäinen itse tekemäni cosplay, enkä muutenkaan laske Cait Sith viritelmääni varsinaiseksi cosplayksi, joten tästä lasken aloittaneeni. Rikkuakaan en ihan kokonaan itse tehnyt, vaan sain paljon apua tähän äidiltä. Voin kyllä silti sanoa, että olen kohtuullisen ylpeä tästä kun ajattelee, että tämä oli ensimmäinen cosplayni. Proppi tosin oli ihan susiruma, mutta hei, ainakin yritin.

2010

           
 Illyasviel von Einzbern, Noel Vermillion ja Velvet

Vuosi 2010 oli jo cosplayn parissa paljon parempi. Kolminkertaistin tehtyjen pukujen määrä (mikä nyt tietysti ei ollut vaikeaa kun lähtökohta oli yksi), tein ensimmäistä kertaa itse kokonaan pukuni, kisasin sekä Hall Cosplayssa että Traconin kisassa ja kävin cosplaynäytöksessä. Kuvautin pukuni kunnolla Noelin kohdalla ensimmäistä kertaa. Noelin asuun olen vieläkin hirveän tyytyväinen ja ulkoilutinkin sitä tämän vuoden Tampere Kupliissa vain pienten korjailujen jälkeen. 

2011

Tsubaki, Helinäkeiju

 Rikku ja Viola.

Vuonna 2011 otin taas suuria harppauksia cosplayn parissa. Tein muun muassa ensimmäiset housuni, ostin ensimmäisen peruukin, tein pitkä aikaisen unelma cosplayni, opettelin maalaamaan proppeja paremmin ja tein muutenkin kaikenlaista mielenkiintoista. Rikku oli tosiaan ollut jo ensimmäisen Songstress Rikkuni aikaan se minkä oikeasti olisin halunnut tehdä, mutta en kehdannut. Kisasin kahdesti. Cosplayn määrä ei tänä vuonna hirveämmin kasvanut, mutta laatu korvaa määrän ja Tsubaki ja Viola olivatkin aikaisempiin pukuihini verrattuna todella isoja ja aikaa vieviä projekteja.

2012

 
Irisviel, Kuro,

Ririchiyo, Holo,

Himari,

Chitanda, Sola-Ui


 ja Karuta.

Oh wow, luulin saaneeni vähän tänä vuonna aikaan, mutta ei kai kahdeksaa uutta pukua voi sanoa vähäksi. Olen hämmentynyt. Tämä vuosi oli cosplayn kannalta ihanempi kuin koskaan. Koin taas uusia, entistä ihanempia asioita ryhmäcosplayn ja tuomaroinnin sekä cosplayagentoinnin saralla. Pukujakin näköjään syntyi, vaikkakaan yhtään oikeasti isoa projektia ei tähän vuoteen mahtunut. Tänä vuonna vasta aloitinkin opettelemaan niitä perusteita, jotka aikanaan jäi kokonaan opettelematta. Tein toiset housuni ihan ilman apua, mikä ei Sola-Uin housujen kohdalla ollut ihan helppoa, yksi nimeltä mainitsematon kanssa cossaaja ja blogaaja kun käski tehdä niistä TODELLA hyvin istuvat. Jokainen voi sitten tykönään miettiä kyseisen henkilön motiiveja :D Kisaamassa en tosiaan ollut kertaakaan monestakin syystä, joista osasta olen jo aikaisemmin puhunut täällä joulukalenterin ihan ensimmäisissä luukuissa. Peruukkien parissa otin vain pieniä vauvan askelia Karutan peruukin kanssa, mutta ainakin uskalsin pätkäistä 100 senttisen peruukkini ja yrittää. Värjäsin kangasta ensi kertaa ja kuvautin joitain pukujani erillisissä, conin ulkopuolella tapahtuvissa photoshooteissa.Olen oikeasti ja vilpittömästi ylpeä jokaisesta tänä vuonna tekemästäni puvusta ja jokainen niistä voisi lähteä uudelleen mukaan coniin jos ei uusia suunnitelmia olisi jo valmiiksi noin miljoona.


2009     2012


Siinä tuo osuus. Lukekaa myös Kimmyn blogin puolelta hänen juttunsa ja tehkää tämä myös, oli aikas hauskaa. Tuossa ei muuten ole ihan jokaista tekemääni pukua, kuten tehtyjen pukujeni listaa tutkimalla huomaa, vain ne joista on kuvia olemassa. Omasta kehityksestäni sanon vielä, että koen, että sitä on tapahtunut, mutta on vielä hurjasti asioita joita haluan oppia. Kehitys cosplayssa on jatkuvaa, sillä aina tulee uusia ihmeellisiä ja erilaisia hahmoja vastaan. Tämä onkin yksi ehdottomasti cosplayn parhaista puolista. Tämä pitää myös cosplayn harrastuksena, joka ei koskaan vanhene jos niin itse tahdot. 

-Lilian







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti